Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) asettuu ehdolle huhtikuun kuntavaaleissa Helsingissä.
Tiilikainen perustelee vaihdosta syntymäpaikkakunnaltaan Ruokolahdelta sillä, että hän on pitkään kulkenut kahden paikkakunnan väliä. Lisäksi hän on viime vuosina viettänyt töiden takia yhä enemmän aikaa Helsingissä.
Tiilikainen kritisoi Helsingin nykyistä poliittista päätöksentekoa.
– Valta keskittyy eikä tavallisen helsinkiläisen ääni enää kuulu päätöksenteossa. Tästä esimerkkinä vaikkapa Keskuspuiston käsittely yleiskaavassa.
Tiilikainen paljastaa, että häntä pyydettiin Helsinkiin ehdolle jo edellisissä kuntavaaleissa, ja sen jälkeen kyselyt ovat lisääntyneet.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.