Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin selvitys tieliikenneuudistuksesta on hallinnut suomalaista keskustelua viime päivät. Selvitys on herättänyt kritiikkiä niin kansalaisten, opposition kuin hallituksenkin riveissä.
Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen johtaja Markku Jokisipilä pitää tapaa, jolla selvitys tehtiin poikkeuksellisena.
Jokisipilä uskoo, että julkisuus edellä tehty selvitystyö oli Berneriltä harkittua.
– Valtionhallinnossa valmistuu lähes päivittäin erilaisia selvityksiä. Yleensä ne eivät tällaista julkisuutta osakseen saa. Uskon, että tämä oli tietoinen lähestymistapa, Jokisipilä arvioi.
Jokisipilän mielestä selvityksen valmistelusta löytyy yhtäläisyyksiä Juha Sipilän hallituksen aiemman toiminnan kanssa. Politiikkaa tehdään hallituksessa nyt eri tavalla kuin ollaan totuttu.
– Bernerillä ja Sipilällä on molemmilla yritysjohtajuustaustaa. Selvityksessä oli vähän liiketaloudellista meininkiä ja osavuosikatsauksen tuntua, Jokisipilä toteaa.
Hallituskumppanit pihalla
Bernerin malli -nimen saanut selvitys nostatti myrskyn jo ennen ministeriön eilistä tiedotustilaisuutta. Hallituspuolue perussuomalaiset pesi kätensä selvityksen sisällöstä jo viime viikolla.
Tiedotustilaisuuden jälkeen valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) lyttäsi selvityksen epäloogisena.
Markku Jokisipilä pitää omituisena sitä, miten epätietoisia hallituskumppanit olivat selvityksen sisällöstä.
– Kun hallitusohjelmaan kirjattua selvitystä tehdään, voisi ajatella, että hallituskumppanit tietävät, mistä on kysymys. Varsinkin kun selvitys sisältää tämän mittaluokan uudistuksia, Jokisipilä sanoo.
Kärsiikö uudistus?
Jokisipilä arvelee, että julkisuushakuisuus saattaa hankaloittaa tieliikenneuudistuksen etenemistä. Suuria uudistuksia sisältävä selvitys törmäsi heti alkumetreillä valtavaan vastarintaan.
– Ehkä tässä lyötiin villit visiot heti tiskiin, sillä näkökulmalla, että niistä on varaa tinkiä. Vaarana tällaisessa ulostulossa on se, että aplodien sijaan palaute tulee rajuna kritiikkinä. Silloin koko uudistus on vaarantuu, Jokisipilä toteaa.