Liikennevaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Ari Jalonen (ps.) kiistää olevansa eri linjoilla tieliikenneuudistuksen suhteen kuin perussuomalaisten puolue.

Perussuomalaiset pelkää, että käyttömaksuihin perustuva liikenneverkon kunnossapito johtaa ajoneuvoihin asennettaviin seurantajärjestelmiin.

Lisäksi puoluehallitus linjaa, että käyttömaksut kurittavat vähävaraisia ja työkseen ajavia.

Ari Jalonen toteaa Iltalehden haastattelussa ammattiautoilijoiden hyötyvän tieliikenneverkon yhtiöittämisestä. Paljon autoilevat säästävät Jalosen mukaan polttoaineveron alennuksissa.

Jalonen ei tunnusta ristiriitaa puolueen ja oman näkemyksensä välillä.

– Olemme vain korostaneet eri asioita. Olen todennut, että liikenneverkon korjausvelka pitää saada kuriin ja että päästöihin perustuva verotus on saatava päätökseen, Jalonen toteaa.

Aikaan perustuvien tienkäyttömaksujen on epäilty hillitsevän vähätuloisten autoilua. Jalonen ei ota kantaa käyttömaksujen vaikutuksiin.

– Jokaisessa uudistuksessa on niitä, jotka hyötyvät. Jotkut taas joutuvat maksajan rooliin.

Bernerin malli ei ole lopullinen

Ari Jalonen ei ota kantaa, ratkaistaanko tieliikenteen uudistukset ministeri Bernerin selvityksen mukaisesti.

– Selvitys ei ole lopullinen malli. Sitä on hiottava ja yhteiskunnan tarpeet on otettava paremmin huomioon.

Ministeriön tieliikenneselvitys sai hallituksen rivit jyrähtämään. Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) totesi blogissaan, ettei hallitus ole sopinut uudistuksista mitään.

Jalosen mielestä liikenne- ja viestintäministeriön selvitys ei poikkea hallituksen linjasta.

– Ministeriö on sitoutunut hallitusohjelman mainintaan, jossa liikenneverkon kehittämiseksi etsitään vaihtoehtoja. Nyt on tehty työtä käskettyä, Jalonen sanoo.