Kuopioon voitaisiin perustaa tulevan Kansallisen neurokeskuksen päätoimipaikka, ehdotetaan tänään julkistetussa Fimea-raportissa.
Tätä on tulkittu Kuopiossa siten, että sosiaali- ja terveysministeriö haluaisi kompensoida Fimean alueellistamisen perumista. Soininvaara myöntää Yle Kuopiolle, että juuri tästä on kyse.
– Tehtävä oli miettiä, että jos Fimean siirto pysähtyy, jotain muuta pitäisi olla. Kyselin erilaisia vaihtoehtoja, mutta neurokeskus oli se joka selvästi näytti olevan Kuopion vahvuuksia.
Mikä on neurokeskus?
Tiedot siitä, millainen yksikkö Kansallisen neurokeskuksen päätoimipaikka voisi olla, ovat vielä vähäisiä. Se liittyy ministeriöiden yhteiseen kasvustrategiaan, jonka tavoitteena on perustaa Suomeen osaamiskeskittymiä. Ne kokoaisivat yhteen yliopistollisten sairaaloiden, yliopistojen ja tutkimuslaitosten sekä yritysten osaamista ja resursseja.
Ensimmäisenä niistä etenee kansallisen syöpäkeskuksen perustaminen. Muiden osaamiskeskusten perustamisesta tai niiden perustamisen aikataulusta ei ole tehty päätöksiä – ei siis myöskään neurokeskuksesta.
Itä-Suomen yliopiston rehtori Jukka Mönkkönen pitää mahdollista neurokeskuksen päätoimipaikkaa erittäin hyvänä asiana yliopistolle. Hänelläkään ei kuitenkaan ole vielä varmaa tietoa siitä, mitä kaikkea päätoimipaikka toisi mukanaan.
– Ymmärtääkseni kansallinen neurotieteen tutkimuksen ja hoidon kehittämisen koordinointi olisi jatkossa Kuopiossa. Me koordinoisimme kansallisesti toimintaa, jota tehdään muuallakin.
Farmasian professori Riitta Ahonen huomauttaa, että neurokeskus työpaikkoineen on jo olemassa Kuopiossa. Hän arvioi, että Soininvaaran esityksessä kyse olisi lähinnä statuksen muuttumisesta.
Mönkkönen arvioi silti, että uusi status ainakin vahvistaisi ja selkeyttäisi Itä-Suomen yliopiston asemaa neurotieteen ja hoidon kehittämisessä.
– Toivottavasti se toisi myös resursseja toiminnan kehittämiseen.
"Ei älyllisesti järkevää"
Yle Kuopion tavoittamat paikalliset kansanedustajat ovat yhtä mieltä Soininvaaran kanssa siitä, että Kuopio olisi osaamisen puolesta luonteva päätoimipaikka neurokeskukselle.
Siihen yksimielisyys kuitenkin loppuu. Esimerkiksi kokoomuksen kuopiolainen kansanedustaja Sari Raassina pitää Fimeaa ja neurokeskusta kahtena täysin erillisenä asiana. Hänen mielestään neurokeskuksen pääpaikkaa ei voi tarjotella Kuopioon hyvityksenä Fimean alueellistamisen perumisesta.
– En pidä tämäntyyppisistä lehmänkaupoista. Arvostan Soininvaaraa, mutta tällaisen koplauksen tekeminen ei ole minusta älyllisesti järkevää.
Perussuomalaisten Kimmo Kivelä on samalla linjalla. Maakuntajohtaja Marko Korhonen puolestaan sanoo Fimean alueellistamispäätöksen olevan edelleen voimassa, eikä se ole kauppatavaraa.
Neurokeskuksen lisäksi Soininvaara esittää, että Kuopioon voitaisiin perustaa yksi sosiaali- ja terveyspalveluiden tutkimuslaitoksen Masoten viidestä toimipisteestä. Sen suhteen kuopiolaisten vaikuttajien kanta on samansuuntainen kuin neurokeskusasiassa.
– Ilman muuta. Pohjois-Savossa sijaitsee yksi viidestä yliopistollisesta sairaalasta. Tämäkään ei ole kauppatavaraa Fimea-ratkaisussa, maakuntajohtaja Marko Korhonen perustelee.