Jussi Halla-ahon kannatus nousisi perussuomalaisten puheenjohtajakilpailussa lähelle nykyisen puheenjohtajan Timo Soinin suosiota, kertoo Lännen median kysely.

Jos Halla-aho ja Soini olisivat äänestyksessä kahdestaan vastakkain, Soini voittaisi kyselyn perusteella 55 prosentin suosiolla, ja Halla-ahoa kannattaisi 45 prosenttia. Halla-aho on ilmoittanut harkitsevansa ehdokkuutta, Soini taas kertoo jatkosuunnitelmistaan keväällä.

Esimerkiksi perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho sai taakseen vajaan 17 prosentin kannatuksen.

Myös puolueen kansanedustajien joukossa Soini oli suosikki. Toisena tuli Halla-aho, sitten Terho ja sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila.

Kyselyn mukaan selvä enemmistö vastaajista toivoo usean kilpailijan puheenjohtajavaalia.

Muun muassa piirihallitusten jäsenille, paikallisyhdistysten puheenjohtajille ja kansanedustajille tehtyyn sähköpostikyselyyn vastasi 256 perussuomalaista vaikuttajaa. Vastausprosentti oli runsaat 50.