Europarlamentaarikko Paavo Väyrysen perustama Keminmaan keskustaseura on saanut uusia jäseniä. Asiasta tiedottaa Väyrynen, joka on myös seuran puheenjohtaja.
– Julkisuus on lisännyt mielenkiintoa liittyä keskustaan nimenomaan keskustaseuran kautta, jonka puitteissa on mahdollisuus monipuoliseen yhteiskunnalliseen keskusteluun ja vaikuttamiseen, Väyrynen sanoo.
Väyrysen mukaan uudet jäsenet ovat edelleen tervetulleita seuraan, myös Keminmaan ulkopuolella asuvat.
Väyrysen asemasta keskustapuolueessa on kiistelty, koska hänen jäsenyytensä kahdessa puolueessa on keskustan sääntöjen vastaista. Väyrynen kuuluu keskustaan juuri Keminmaan keskustaseuran kautta.
Seuralla on noin kymmenen jäsentä. Väyrynen arvioi jäsenmäärän kasvun vahvistavan yhdistystä.