Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettua Kari Ilkkalaa koskevan tutkintapyynnön takana on kaksi tahoa: Hämeenlinnan kaupungin virkamiesjohto ja Sunny Car Center -liikemies Markku Ritaluoma. Kihlakunnansyyttäjä Matti Torkkel arvioi, että molemmat samaan vuotoon liittyvät tapaukset käsitellään yhdessä oikeudenkäynnissä.

Kaupunki halusi selvittää, tekikö Ilkkala rikoksen paljastaessaan kaupunginhallituksessa käsiteltyjä Sunny Car Centerin rahoitusasioita. Markku Ritaluoma puolestaan on kertonut vaativansa oikeusteitse tuntuvia korvauksia, koska hänen mukaansa Sunny Car Centerin kaatuminen johtui Ilkkalan julkisuuteen kertomista tiedoista.

Kari Ilkkala on itse kertonut olleensa henkilö, joka vuoti Sambian medialle SCC:n Sambia-rahoitusta koskevia tietoja. Sambian median kautta tiedot levisivät myös Suomeen.

Markku Ritaluoman tarkoituksena oli perustaa suuri autokaupan keskittymä Hämeenlinnaan. Pitkään vireillä ollut hanke kaatui lopulta rahoituksen puutteeseen.