Kansanedustaja Tytti Tuppurainen lähtee ehdolle SDP:n puheenjohtajaksi. Tuppurainen kertoi asiasta tänään keskiviikkona kotikaupungissaan Oulussa.
Tuppurainen on toisen kauden kansanedustaja, suuren valiokunnan toinen varapuheenjohtaja ja maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen. Hän on kolmas ehdokas SDP:n puheenjohtajaksi. Aiemmin ehdokkuudestaan ovat kertoneet nykyinen puheenjohtaja Antti Rinne ja kansanedustaja Timo Harakka.
Tuppurainen kuvailee haluavansa puhua kampanjassaan suurista linjoista. Hänen mielestään SDP:n on korostettava nykyistä enemmän kansainvälisyyttä, koulutusta, oikeusvaltiota ja kestävää kehitystä.
Tiedotustilaisuudessa hän nosti esille muun muassa pitkäaikaistyöttömyyden, jonka hoidosta hän arvosteli Juha Sipilän (kesk.) hallitusta. Kritiikkiä hän antoi myös Sipilän hallituksen eurooppapolitiikalle.
– Nyt on huolehdittava Euroopan yhtenäisyydestä, hän kuvaili.
Hän penää yhteistyöpolitiikkaa niin turvallisuusasioissa kuin ilmastonmuutoksen hillinnässä. Tiedotustilaisuudessa hän painotti, että SDP:n on oltava kunnianhimoinen vapaakauppasopimusten edistämisessä. Lisäksi hän korosti haluavansa olla tiukka rasismin ja vihapuheen suhteen.
Tuppurainen ei ota ainakaan toistaiseksi kantaa puoluesihteeriehdokkaisiin tai mahdolliseen suosikkiin.
Kilpakumppanit ottivat Tuppuraisen ehdokkuuden vastaan tyytyväisinä:
– Enpä voisi kuvitella parempia kilpakumppaneita kuin Tytti Tuppurainen ja Timo Harakka. Olen oppinut tuntemaan Tytin sanavalmiina kansanedustajana, joka uskaltaa tarpeen vaatiessa olla rohkeasti eri mieltä, Antti Rinne kommentoi Facebookissa Tuppuraisen päätöstä.
Harakka puolestaan tviittasi toiveensa toteutuneen, kun ehdokkaita on nyt kolme.
SDP:n puoluekokous valitsee puolueen puheenjohtajan kuukauden kuluttua Lahdessa.