Uusi elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) pitää talouskasvun ja työn lisäämistä ministeriönsä lähiaikojen tärkeimpinä tehtävinä.
Lintilä totesi tuoreena ministerinä pitämässään ensimmäisessä tiedotustilaisuudessa, että yrittäjien ja kansalaisten parissa vallitsee nyt kasvanut luottamus talouteen. Lintilän mukaan se näkyy myönteisenä uskona investointien kasvuun.
Talouden Lintilä uskoo kasvavan nopeammin kuin valtiovarainministeriö on ennustanut. Valtiovarainministeriön ennusteen mukaan talous kasvaisi ensi vuonna 0,9 prosenttia.
– Uskon kovempaan kasvuun ja sen eteen tullaan työtä tekemään, sanoo Lintilä.
Valtiovarainministeriön Lintilä sanoi olevan tuomiopäivän pasuuna, jonka rooliin kuuluvat varovaiset kasvuennusteet. Hän myös uskoo talouden kehittyvän niin, että hallituksen ei tarvitse turvautua lisäleikkauksiin kevään puolivälitarkastelussa.
Lintilän mukaan talouskasvua saadaan aikaan investoinneilla ja työtä luomalla. Myös viennin ovet on saatava auki, Lintilä toteaa. Merkittävä rooli kasvussa tulee Lintilän mukaan olemaan perinteisellä teollisuudella, mutta myös uusia avauksia tarvitaan.
Mika Lintilä on 50-vuotias keskustan pitkäaikainen kansanedustaja Vaasan vaalipiiristä. Eduskunnassa hän on ollut vuodesta 1999 alkaen. Elinkeinoministerinä hän seuraa Olli Rehniä. Keskustan eduskuntaryhmä ja puoluehallitus valitsivat Lintilän elinkeinoministeriksi keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän ehdokkaana. Valinta tapahtui tiukan äänestyksen jälkeen. Vastaehdokkaana oli konkaripoliitikko Mauri Pekkarinen.
Lintilällä on ollut valinnan jälkeen pari kuukautta aikaa valmistautua ministerin tehtäviin. Hän kertoi tiedotustilaisuudessa käyttäneensä ajan ministeriöön ja tehtävässään edessä oleviin ajankohtaisiin asioihin perehtymiseen.
Lue myös: Uuden elinkeinoministerin tehtävälista – Ainakin nämä asiat odottavat Lintilän työpöydällä