Jari Aarnio tuomittiin vankilaan
Helsingin huumepoliisin entinen päällikkö Jari Aarnio on saanut kymmenen (10) vuoden vankeustuomion. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Aarnion viidestä (5) törkeästä huumausainerikoksesta ja 17 muusta rikoksesta.
Lisäksi Aarniolle tulee kolmen (3) vuoden vankeus, jonka hovioikeus antoi jo aiemmin. Vankeutta tulee siis yhteensä 13 vuotta. Myös kolme Aarnion tekijäkumppania on tuomittu vankeusrangaistuksiin. Kumppanit eivät ole poliiseja.
Pääosa rikoksista liittyy kuuden (6) hasistynnyrin maahantuontiin vuosina 2011-2012.
Syyttäjä on tyytyväinen käräjäoikeuden tuomioon, sillä Aarnio todettiin syylliseksi pääosaan syytteistä.
Mika Lintilä on uusi elinkeinoministeri
Keskustan kansanedustaja Mika Lintilä on nimitetty uudeksi elinkeinoministeriksi. Lintilä vannoi ministerinvalan torstaina.
Edellinen elinkeinoministeri Olli Rehn siirtyy johtajaksi Suomen Pankkiin.
Mika Lintilä on viidennen (5) kauden kansanedustaja Vaasan vaalipiiristä.
Lääkärin sukupuoli voi vaikuttaa sairaan hoitoon
Naislääkärit hoitavat vanhuksia ehkä paremmin kuin mieslääkärit.
Yhdysvaltalaistutkimus kertoo, että sairaaloissa hoidetuista vanhuksista pienempi määrä kuoli, kun lääkäri oli nainen eikä mies.
Naislääkärin potilaan todennäköisyys kuolla oli neljä (4) prosenttia pienempi kuin mieslääkärin potilaan.
Ero johtuu ehkä siitä, että naislääkärit ovat empaattisempia eli myötätuntoisempia kuin miehet. Naiset myös ehkä noudattavat hoito-ohjeita tarkemmin kuin miehet.
Suomalaisasiantuntija sanoo, että tilanne voi olla sama myös Suomessa. Sitä ei kuitenkaan voi tietää, koska asiaa ei ole tutkittu Suomessa.
Saimaannorppa tarvitsee lunta ja tuulta
Saimaannorppa kaipaa pesätarpeita. Pesintä näyttää huonolta, koska Saimaan jää on heikkoa ja lunta ei juuri ole. Norppa tarvitsee lunta ja tuulta, koska norppa synnyttää poikasen eli kuutin lumikinokseen.
Norppa synnyttää helmikuun ja maaliskuun vaihteessa. Yksi pesä vaatii 24 kuutiota lunta.
Vähälumisina talvina vapaaehtoiset ovat kolanneet norpille lumikinoksia. Vapaaehtoiset ovat miettineet jopa lumitykkien käyttöä, jos lunta ei sada tarpeeksi. Se olisi kuitenkin iso työ.
Saimaalla elää tällä hetkellä vain ehkä 360 norppaa.