SDP:n lappilainen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä vaatii pääministeri Sipilältä selvitystä siitä, miksi hallitus on sivuuttanut oikeuskanslerin lainvalmistelusta. Kansanedustaja ja varatuomari Ojala-Niemelän mukaan Sipilän hallitus on kompuroinut usein perustuslain kanssa esimerkiksi kun se on yrittänyt kaksinkertaistaa sakot liikennerikkomuksista ja yksityistää työttömien haastattelut.
– Kyseessä on todella vakava asia ja vaatii pikaista selvitystä pääministeriltä. Sen lisäksi, että lainvalmistelun taso on ollut surkealla tasolla, Sipilän hallituksen käsitys oikeusvaltiosta ei ole länsimaisella tasolla, Ojala-Niemelä sanoo tiedotteessaan.
– Oikeusoppineet syyttävät Sipilän hallitusta poliittisesta manipuloinnista lainvalmistelussa ja oikeusvaltioperiaatteiden koettelemisesta. Kun tällaisia syytöksiä kuuntelee, luulee niiden koskevan Puolan tai Unkarin hallitusta. Kyse on kuitenkin Suomen hallituksesta vuonna 2016, oppositiopuolueen kansanedustaja lataa.
Kärnä: Vikaa myös aiemmissa hallituksissa
Toinen lappilainen kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.) taas puolustaa hallitusta. Kärnän mukaan oikeuskansleri on moittinut myös edellisen hallituksen lainvalmistelua.
– Lainvalmistelun ongelmat eivät ole millään tavalla sen enempää leimallisia nykyiselle hallitukselle kuin aikaisemmillekaan, Kärnä toteaa tiedotteessaan.
Kärnä nostaa esille oikeuskanslerin kertomuksen vuodelta 2014, jossa todetaan lainvalmistulen laadun moittimisen olevan lähes ikuisuusasioita. Samassa kertomuksessa eniten kritiikkiä sai edellisen hallituksen sote-uudistus, joka kaatui vakaviin perustuslaillisiin ongelmiin.
– Oliko SDP:n Johanna Ojala-Niemelä vaatimassa tuolloin selvityksiä oikeuskanslerin näkemysten sivuuttamisesta? Tai vaativatko professorit tuolloin hallituksen eroa? Eivät, Kärnä lausuu.
Poliittinen kohu syntyi sen jälkeen kun oikeuskansleri Jaakko Jonkka moitti sunnuntaina Helsingin Sanomissa Juha Sipilän (kesk.) johtaman hallituksen lainvalmistelua. Tämän jälkeen muun muassa Åbo Akademin professori vaati hallituksen eroa. Oppositiopuolueet taas vaativat hallitusta tilille lainvalmistelun ongelmista. Jonkka tarkensi myöhemmin sunnuntaina Ylelle, että lainvalmistelussa on ollut ongelmia myös edellisillä hallituksilla.
KORJATTU: Ojala-Niemelä on SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, ei puolueen varapuheenjohtaja.