Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) todistaa huomenna torstaina neljännen ministerin lähtöä hallituksestaan, kun elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) siirtyy Suomen Pankkiin ja tekee tilaa puoluetoverilleen Mika Lintilälle.

Seuraava vaihdos on tiedossa vaalikauden puolivälissä ensi keväänä, kun peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) jättää hallituksen ja keskustalupaus Annika Saarikko nousee hänen tilalleen. Vaihdosta sovittiin jo hallitusneuvotteluissa, mutta tarkkaa päivämäärää ei ole vielä lyöty lukkoon.

Alla olevasta kuvasta voit vertailla hallituksen alkuperäistä sekä ministerivaihdosten jälkeistä kokoonpanoa. Liu'uta kuvia vaakasuunnassa tietokoneen hiirellä tai sormellasi älypuhelimen tai tabletin näytöllä.

Rehulan lähtö tarkoittaa, että ministereistä on vaalikauden puoliväliin mennessä vaihtunut useampi kuin pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) hallituksessa. Viime vaalikaudella ovi kävi tiuhaan, mutta ensimmäisten kahden vuoden aikana hallituksesta lähti vain neljä ministeriä, eli vähemmän kuin Sipilän hallituksesta.

Kataisen hallituksesta lähtivät vaalikauden puoliväliin mennessä Stefan Wallin (r.), Jyri Häkämies (kok.) sekä SDP:n ministerikierrätyksessä Maria Guzenina-Richardson ja Jukka Gustafsson.

Kiihkeimmät vaihtoviikot alkoivat vasta viime vaalikauden loppupuolella, kun vasemmistoliitto ja vihreät hylkäsivät hallituksen ja SDP vaihtoi puheenjohtajaa Jutta Urpilaisesta Antti Rinteeseen. Tehtävänsä jätti myös itse Katainen, josta tuli EU-komission varapuheenjohtaja.

Sipilä puhui sitoutumisesta neljäksi vuodeksi

Sipilä otti edellisen hallituksen ministerirulettiin etäisyyttä lupaamalla ennen viime eduskuntavaaleja, ettei lähtisi toiseen tehtävään kesken kauden. Hallitusneuvottelujen aikaan Sipilä piti tärkeänä, että hänen ministerinsä pääsevät syvälle oman intohimonsa alueelle, jotta voisivat sitoutua hallitukseen neljäksi vuodeksi tekemään "suurta muutosta".

Käsikirjoitus petti kuitenkin viime kesänä, kun sisäministeri Petteri Orpo syrjäytti Alexander Stubbin kokoomuksen puheenjohtajan paikalta. Orpo otti ministerikierrätyksessä Stubbilta rahaministerin salkun, ja sisäministeriksi nousi Paula Risikko. Lähtöpassit sai myös ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakka, joka vaihtui Kai Mykkäseen.

Seuraava vaihdos tapahtui elokuussa, kun Hanna Mäntylä (ps.) jätti sosiaali- ja terveysministerin tehtävät, mitä hän perusteli läheisen sairastumisella. Tilalle nousi Pirkko Mattila.

"Jos Soini luopuu, tulee mylläkkä"

Sipilän hallituksessa pahimmassa raossa ovat kannatuskyselyjen perusteella perussuomalaiset, joiden suosio romahti runsas vuosi sitten. Puolueen ministereistä paikkansa on jättänyt kuitenkin vain Mäntylä, kun myllerrykseen joutuneessa kokoomuksen ministeriryhmässä alkuperäistä salkkua pitää hallussaan enää vain opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Valtio-opin professori Jan Sundberg ennakoi, että kierrätys on edessä myös perussuomalaisten ryhmässä, jos pitkäaikainen puheenjohtaja Timo Soini päättää vetäytyä ennen seuraavia eduskuntavaaleja.

– Kuinka kauan hän istuu vielä puoluejohtajana? Ei hän ikuisia aikoja jatka. Jos perussuomalaiset ovat vielä silloin hallituksessa, tulee luultavasti mylläkkä, Sundberg ounastelee.

Kuohuja on ollut myös keskustaministerien ympärillä. Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen sai kesällä puolueensa eduskuntaryhmältä varoituksen Metsähallituksen pääjohtajan nimityskiistan takia. Liikenneministeri Anne Berner on puolestaan ollut pyörityksessä Finavia-sotkujen takia.

Sundberg pitää huolestuttavina myös kysymyksiä Sipilän mahdollisesta jääviydestä Terrafame-asiassa, muttei usko, että pääministeri olisi vaihtumassa.