Vasemmistoliitossa hämmästellään sitä, miksi tämä kaikki kesti niin kauan.

– Näen posiitiivisena sen, että hän on tehnyt näinkin paljon enemmän kuin tähän asti. Iso kysymys on, miksi tämä kesti näin kauan. Miksi hän ei ole aikaisemmin määritellyt minkä tyyppisistä rahastoista on kyse ja näin selvästi tuonut esille, että hänellä ei ole suoria osakesijoituksia, Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson sanoo.

Anderssonin mielestä pääministeri voisi olla vieläkin avoimempi.

– Jos hän haluaisi olla vielä avoimempi hän voisi julkaista varainhoitosopimukset.

Andersson sanoo, että ongelmana on yhä myös vakuutustuotteiden heikko läpinäkyvyys.

– Nää keskeiset ongelmat tässä liittyy vakuutuskuoriin sijoitusinstrumentteina. Ne eivät ole kovin läpinäkyviä, huolimatta siitä, kuinka paljon pääministeri niitä avaa.

– Emme tiedä edelleenkään kuinka suuria omistuksia hänellä on missäkin rahastossa, Andersson summaa.

"Tarkemmat sidonnaisuusselvitykset valtiojohdolle"

Valtiojohdon omistukset puhuttavat myös pääoppositiopuolue SDP:ssä. Sipilän selvitystä kommentoinut kansanedustaja Krista Kiuru väläyttää samankaltaisia sisäpiirisäännöksiä valtiojohdolle kuin yritysjohdolla jo on.

– Iso kysymys yhteiskunnallisessa keskustelussa on se, pitäisikö jatkossa valtioneuvoston jäseniltä vaatia samanlaista avoimmuutta, kuin edellytetään muilta sijoitusvarallisuuden kanssa tekemisissä olevilta henkilöiltä yhteiskunnassa, joilla voi syntyä erilaisia sidonnaisuuksia sitä kautta.

Kiuru sanoo viittaavansa siihen, että pörssiyhtiöiden johtoa kohdellaan sisäpiiritiedoissa hyvin eri lailla kuin tosiasiaassa kohdellaan valtioneuvoston jäseniä.

– Uskon siihen, että kun lainsäädäntö edellyttää laajojen esteellisyysselvitysten tekemistä muilta ihmisiltä yhteiskunnassa, niin näiden lakien säätäjiä pitäisi koskea samankaltainen normisto, Kiuru täsmentää.

– Yksi ongelma on siis läpinäkyvyys ja toinen on se, että vakuutuskuoret mahdolistavat verojen lykkäämisen sihen saakka, kunnes nostaa ne tuotot vakuutuskuoresta ulos, Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson sanoo.

Kiuru uskoo, että koko keskustelu pääministerin omistusten ympärillä olisi vältetty, kun olisi oltu heti niin avomia kun on mahdollista olla.

Pääministeri Juha Sipilä kertoi tänään Ylen Ykkösaamussa, että hän on avannut kaikki sijoituksensa niin hyvin kuin voi.