Hallituksen esitys tehtävien jakautumisesta isojen ja pienten sairaaloiden välillä saa kansanedustajan Satu Taavitsaisen ärtymään. Demareiden mikkeliläinen kansanedustaja pitää kestämättömänä mahdollisuutta, joka siirtää vaativaa kirurgiaa Mikkelistä Kuopion yliopistosairaalaan.

– En arvosta sitä, että maakunnat jaetaan kahteen kastiin. Siihen, että olisi kaksitoista A-luokan maakuntaa ja sitten kuusi B-luokan maakuntaa, joissa ei ole laajan päivystyksen sairaalaa.

– Mikkelin keskussairaalan toimintojen siirtäminen Kuopioon johtaa siihen, että ihmiset eivät kerkeä ajoissa hoitoon, Taavitsainen sanoo.

Yle on kutsunut Satu Taavitsaisen keskustelemaan Kaakkois-Suomen vaalipiirin asioista alueen toisen edustajan, keskustaministeri Kimmo Tiilikaisen kanssa. Kaakon kansanedustajat ovat päivystyslaista tiukasti eri linjoilla.

– En hyväksy sitä ajatusta, että meillä olisi A- ja B-luokan maakuntia, ministeri Kimmo Tiilikainen linjaa.

Tiilikaisen mukaan jo nyt maassa noudatetaan käytäntöä, jossa vaativia operaatioita tehdään vain harvoissa sairaaloissa.

– Läheltä täytyy saada usein tarvittavat palvelut. Mutta mitä harvinaisemmasta tai vaativammasta toimenpiteestä on kyse, niin tärkeintä on, että hoitava lääkäri osaa sen homman, vaikka hän olisi ainoa koko maassa, Tiilikainen sanoo.

Lopullinen päätös maakuntatasolla

Taavitsaisen ja Tiilikaisen sananvaihtoon livahtaa huumoria, kun kaksikko alkaa väitellä siitä, jääkö umpisuolileikkauksetkin Mikkelissä tekemättä, jos kaikki kirurgia siirtyy Kuopioon.

– Jos meiltä Mikkelistä viedään pois paksusuolikirurgia, niin meillä ei sen jälkeen enää voi leikata edes umpisuolta, Taavitsainen kritisoi.

Tiilikaisella on aiheeseen vastaus valmiina.

– Minusta eduskunta ei ole oikea taho päättämään, mitä suolia missäkin päin voidaan leikata, ministeri linjaa.

Hän luottaa siihen, että tulevien sote-alueiden päättäjät osaavat parhaiten sopia työnjaosta sairaaloiden välillä.

Mitä Imatran surmista voi oppia?

Molemmat Kaakon kansanedustajat kertovat olleensa syvästi järkyttyneitä Imatran kolmoissurmasta.

Murhien jälkeen Imatralla vieraillut sisäministeri Paula Risikko ehdotti syrjäytymisen ehkäisyn nostamista istuvan hallituksen kärkihankkeeksi. Risikon ehdotus ei saa ministeri Tiilikaiselta kannatusta vaikka hän pitääkin syrjäytymisen ehkäisyä tärkeänä.

– Ykkösjuttu on se, että nuorilla olisi töitä, Tiilikainen sanoo.

– Millään toimilla ei voi kaikkia yksittäistapauksia estää, mutta velvollisuutemme on varmistaa, että mahdollisimman moni nuori löytää paikkansa tässä yhteiskunnassa. Että olisi töitä valmistumisen jälkeen, Tiilikainen jatkaa.

Satu Taavitsainenkin epäilee, että syrjäytymisen ehkäisyn nimeäminen kärkihankkeeksi ei sinänsä muuta mitään.

– Kannatan kyllä Risikon ehdotusta mutta toisaalta olen sitä mieltä, että se vaikuttaa päälleliimatulta tempulta.

Taavitsainen painottaa, että lasten ja nuorten hyvinvointiin pitäisi puuttua jo ennen teini-ikää. Hän kannattaa alakouluikäisille kokonaiskoulupäivää, jossa kerhotoiminta ja harrastukset olisi järjestetty osaksi koulupäivää.

– Tällä hetkellä pienet lapset ovat iltapäivisin pitkiä aikoja yksin kotona ja sitten illalla alkaa harrastusrumba, joka kuormittaa koko perhettä.

Liikennerahoja Kaakkois-Suomeen

Kaakkois-Suomen liikennehankkeiden edistyminen on asia, joita sekä Satu Taavitsainen että Kimmo Tiilikainen pitävät vaalikauden positiivisina onnistumisina. He mainitsevat muun muassa Luumäen ja Imatran välisen kaksoisraiteen sekä perusparannuksen valtatiellä numero 5Mikkelin ja Juvan välillä.

–Mahtaako sillä olla vaikutusta, että meitä on aika monta kaakkoissuomalaista kansanedustajaa tällä hetkellä liikenne- ja viestintävaliokunnassa, Taavitsainen naurahtaa.