Mistä on kyse?
Kajaanilainen Miariikka Tervonen viettää perinteisesti kesälomaa joulukuussa. Tällöin lomakohde on kaukana Kajaanista. Tervonen suuntaa matkansa vuoden pimeimpänä aikana keskelle kesää Thaimaahan.
– Yrityksen takia en pysty pitämään kesällä lomaa, joten joulunaikaan etsitään kesää jostakin muualta.
Tervosen kesäisiä tai muidenkaan vuodenaikojen kiireitä ei tarvitse ihmetellä, sillä yrittäjyyden lisäksi hän on Kainuun Yrittäjien uusi puheenjohtaja. Kajaanin Yrittäjien puheenjohtajuus vaihtui viime keväänä aluejärjestön vastaavaan tehtävään.
Hän on myös Kajaanin Kauppiasyhdistys ry:n toiminnanjohtaja. Näiden pestien lisäksi Tervonen tekee päätöksiä kokoomuksen riveissä Kajaanin kaupunginvaltuustossa ja hallituksessa. Lista ei toki lopu tähän, sillä Tervonen on myös Kainuun kokoomuksen järjestösihteeri.
Kaikkien asioiden hoitamiseen tarvitaan tarkkaa aikataulutusta.
– Kaikilla on sama määrä eli 24 tuntia vuorokaudessa. Jos kiire tulee, niin sitten juostaan vähän nopeampaa, sanoo Tervonen.
– Mutta eihän asioita yksin tehdä, vaan aina on ympärillä hyvä porukka ja sieltä tulee ideoita, joita ryhdytään viemään eteenpäin tai ammutaan alas, jatkaa Tervonen.
Yksi tällainen hyvä porukka löytyy Kauppiasyhdistyksestä, jonka henkeä Tervonen kehuu.
– Kauppiaille täytyy sanoa kiitokset, sillä hullutkin ideat ovat saaneet hyvän vastaanoton. Kauppiailla on tällä hetkellä tekemisen meininki ja siellä on ilo tehdä ja toimia. Tietysti se hyöty tulee meille kaikille kajaanilaisille.
Kehitysyhtiön toiminta huolestuttaa
Yrittäjillä on ilonaiheita ja kauppiailla tekemisen meininkiä, mutta tuoreehkolla Kainuun Yrittäjien puheenjohtajalla on myös huolenaiheita. Nyt tapetilla on ollut Kainuun Edun tilanne.
– Yritysten kehittämiseen varattua rahoitusta puolitetaan, ja ainakin pienen yrittäjän näkökulmasta se tuntuu vähän hassulta. Yritysbarometrin mukaan yrityksissä on tällä hetkellä orastavaa positiivista kehitystä ja nyt kasvua haetaan leikkaamalla resursseja, niin kyllä se tuo yrittäjille suuria huolia.
Tervosen mukaan pk-yrityksistä on tullut paljon yhteydenottoja, sillä pienillä yrityksillä ei ole resursseja osaa markkinaehtoisia palveluita.
– Edun kehitysrahoituksen supistaminen tietää pienien yritysten kehityksen romahtamista. Kainuun Etu on pystynyt hankkeiden kautta tuomaan apua. Kehitystä on tehty muun muassa kaupan alalla digitalisaation avulla, jolla on pystytty reagoimaan verkkokauppaan.
– Nähtäväksi jää mitä tulevaisuudessa tapahtuu, jatkaa Tervonen.
Kainuun Etu valittiin viime viikolla Euroopan parhaaksi kehitysyhtiöksi vuonna 2016.
Miariikka Tervonen valittiin viidenkymmenen kaikkien aikojen aktiivisimman kainuulaisen joukkoon Kajaanin Nuorkauppakamarin yleisöäänestyksessä. Yle Kajaani esittelee valitut vuoden 2016 aikana.