Elinkeinoelämän Keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies myöntää, että keskusjärjestöjen ulostulot voivat kuulostaa pääministerin korviin kitinältä.
– Kukin varmaan odottaisi enemmän positiivisia uutisia, mutta meidän tehtävä on kertoa miten asiat ovat. Suomen talous on kitissyt viimeiset 10 vuotta. Meidän talouden ja työllisyyden tilanne on vähän marraskuun kaltainen eli ankea. Meidän työllisyysasteemme on 68 (prosenttia), kun Ruotsissa se on 76. Nämä ovat faktoja, joiden pohjalta pitää yhdessä työtä tehdä, Häkämies totesi Yle TV1:n Ykkösaamussa.
Häkämies viittaa alkuviikosta esitettyyn pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kommenttiin. Sipilä arvosteli talouselämän etujärjestöjä apean mielialan lietsomisesta Suomen talouteen. Sipilän sanoi, että yrittäjien ja elinkeinoelämän etujärjestöjen viesti tahtoo olla pääasiassa kitinää.
– Itseäni harmittaa tämä sama viesti. Itse kun kierrän yrityksissä, niin tunnelma on aivan toisenlainen. Siellä investoidaan ja palkataan ihmisiä, Sipilä totesi tiistaina.
Häkämies arvelee Sipilän kommentin johtuvan turhautumisesta siihen, että talous ei elvy tarpeeksi nopeasti.
Myös SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta myöntää, että ammattiyhdistysliikkeellä on ollut omat vaikeutensa nykyisen hallituksen kanssa.
– Ammattiyhdistysliike on varmasti pistänyt hanttiin tiettyjä hallituksen kovimpia toimia vastaan, mutta ay-liike on myös kantanut vastuuta tekemällä sopimuksia, ja kyllä ainakin SAK:n suunnasta tulee ehdotuksia siitä, miten suomalaista yhteiskuntaa ja sosiaaliturvaa pitäisi uudistaa. Siinä mielessä vaihde on myös vähän muuttunut.
Häkämies: Suomi saavuttaa kilpailijamaita
Häkämiehen mukaan viimeaikaiset uutiset telakka- ja autoteollisuuden menestyksestä antavat toivoa kilpailukyvyn paranemisesta. Kilpailukykysopimus on askel oikeaan suuntaan ja auttaa saavuttamaan kilpailijamaita, kiitteli Häkämies Ykkösaamussa.
– Se on eurooppalaisittain poikkeuksellinen ja suomalaisittain historiallinen (sopimus).
– Tällä me saavutamme koko ajan kilpailijamaita, eli Saksa ja Ruotsi otetaan lähivuosina kiinni, vakuutti Häkämies.
EK:n mukaan työelämän uudistuksia tulee kuitenkin jatkaa, ja paikallista sopimista ja joustavuutta työelämässä lisätä. Barometrien mukaan taloudessa on näkyvissä pientä piristystä, mutta selvää käännettä parempaa ei vielä ole tapahtunut, muistutti Häkämies.
Eloranta: Syksyllä ehkä jo erilaisia palkkaratkaisuja
SAK:n Eloranta muistutti puolestaan että palkkaratkaisut ovat useiden vuosien ajan olleet äärimaltillisia ja talouskehitystä myötäileviä. Tähän saattaa syksyllä tulla muutos.
– Ollaan tehty raamisopimusta, työllisyyskasvusopimusta ja sitten viimeisenä kilpailukykysopimusta. Useampi vuosi ollaan tehty erittäin, erittäin maltillisia korotuksia.
– Nyt suunta on ehkä kääntymässä, kun syksyllä mennään liittokierrokselle. Siellä varmaan nähdään jo vähän erilaisia ratkaisuja, arvioi Eloranta.
"Ei sormia pelissä SDP:n puheenjohtajavalinnassa"
SDP äänestää puheenjohtajastaan helmikuussa pidettävässä puoluekokouksessa. SAK:lla ja ammattiyhdistysliikkeellä ei ole vaikutusvaltaa tai halua puuttua SDP:n sisäisiin valintoihin, sanoo Eloranta.
– SAK:lla ei ole mitään sormia tässä pelissä. Se mitä SDP sisäisesti päättää, ei kuulu meille, emmekä tee tässä asiassa minkäänlaista työtä, vakuutti Eloranta Ykkösaamussa.
SDP:n vuoden 2014 puheenjohtajavaihdoksen takana on nähty ammattiyhdistysliikkeen tyytymättömyyden Jutta Urpilaiseen. Eloranta muistuttaa että muutosta ajaneet olivat todennäköisesti myös SDP:n jäseniä.
– He toimivat siinä roolissa ja pohtivat että SDP:ssä tarvittaisiin toisenlaista johtajuutta, ja silloin lopputulos oli se että Antti Rinne voitti äänestyksen.