Vasemmistoliitto sijoittaisi koulutukseen sekä tutkimukseen ja tuotekehitykseen huomattavasti enemmän kuin nykyinen hallitus. Sen sijaan puolue peruisi muun muassa perintö- ja lahjaveron alennukset ja verottaisi pääomatuloja ja palkkatuloja yhdessä saman progressiivisen asteikon mukaisesti.
Vasemmisto julkaisi oman vaihtoehtobudjettinsa tänään tiistaina. Puolueen tiedotteen mukaan budjetin pysyvien tulojen ja menojen suhde on sama kuin hallituksen talousarviossa.
Koulutus, tutkimus ja tuotekehitys
Koulutukseen Vasemmistoliitto olisi valmis sijoittamaan 400 miljoonaa euroa enemmän kuin nykyhallitus. Tutkimukseen ja tuotekehitykseen puolue pistäisi 150 miljoonaa enemmän kuin hallitus.
Verotus
Vasemmiston vaihtoehdossa verotusta uudistettaisiin siten, että pääomatuloja ja palkkatuloja verotettaisiin yhdessä saman progressiivisen asteikon mukaisesti. Yrittäjävähennys, perintö- ja lahjaveron alennukset sekä kotitalousvähennyksen laajentaminen peruttaisiin.
Työelämä
Vanhempainvapaata uudistettaisiin 6+6+6-mallin mukaisesti. Vasemmistoliitto myös helpottaisi työttömien omaehtoista opiskelua, ottaisi käyttöön vähimmäistuntipalkan ja toteuttaisi kokeilun lyhennetystä työajasta.
Tuloerot
Vasemmistoliitto peruisi perusturvan leikkaukset ja etuuksien indeksijäädytykset. Lisäksi puolue kaventaisi tuloeroja korottamalla työttömyysturvan ja asumistuen suojaosat 500 euroon kuussa ja kasvattamalla kunnallisverotuksen perusvähennystä.
Muut oppositiopuolueet ovat jo julkistaneet omat varjobudjettinsa. Eduskunta keskustelee vaihtoehtobudjeteista huomenna keskiviikkona. Suora lähetys keskustelusta on katsottavissa TV1:ssä ja Areenassa kello 14 alkaen.