Ylen torstaina julkaistun kyselyn mukaan SDP nousi lokakuussa suosituimmaksi puolueeksi, mutta kannatuspohja epäilyttää vielä puolueen omissakin riveissä.

SDP:n konkaripoliitikko, entinen puoluesihteeri **Ulpu Iivari **sanoi Yle Radio 1:n Ykkösaamussa, että SDP:stä on tullut supistuvan joukon työväenpuolue.

– Huolestuttavaa on, että SDP oli vielä parikymmentä vuotta sitten yleispuolue, jota saattoivat äänestää johtajat, korkeasti koulutetut ja yrittäjät puolueen yhteiskunnallisen aseman ja sitä kohtaan tunnetun luottamuksen vuoksi.

– Tämä äänestäjäkunta on kaikonnut, ja SDP näyttää kamppailevan äänestäjistä lähinnä perussuomalaisten kanssa. Puolueen tulevaisuuden kannalta ei ole hyvä, jos kannattajakunta supistuu.

Iivarin mukaan SDP:n kannatusta nostaa nyt se, että oppositiopolitiikalle on paljon tilaa, koska hallitus on kahden tulen välissä.

– He, jotka toivovat valtiontalouden vakauttamista, ovat pettyneet, samoin he, jotka vastustavat leikkauksia.

"Kokoomuslaisia ollut lainassa"

Lokakuussa suurin yksittäinen muutos puolueiden suosiossa oli se, että kokoomuksen kannatus ponnahti ylöspäin ja lähestyy hallituksen pääpuolueen keskustan lukuja.

SDP:n puoluesihteeri **Reijo Paananen **olettaa, että perinteinen kannattajakunta palailee "harharetkeltä" keskustasta suosimaan taas kokoomusta.

– On suuri joukko ihmisiä, jotka voivat äänestää usempaa puoluetta. He ovat olleet lainassa keskustalla, mutta todenneet, että voimme luottaa kokoomukseen, koska se saa kovan talouslinjansa läpi.

– Kokoomuslaisella politiikalla saa kokoomuslaisten kannatuksen.

"Mielikuva kokoomuksesta parantunut"

Erikoistutkija **Erkka Railo **Turun yliopistosta arveli Ylen Aamu-tv:ssä, että kokoomuksen harppausta selittäisi äitiyslomille jäävien naisten työnantajille maksettava kertakorvaus, josta puhuttiin viime kuussa budjetin käsittelyn yhteydessä.

Twitterissä Railo lisäsi listaan vielä talouspoliittisen tilanteen kohenemisen ja päivähoitomaksujen korotusten perumisen.

Kokoomuksen varapuheenjohtaja Antti Häkkänen sen sijaan selitti Aamu-tv:ssä puolueen kannatusnousua sillä, että kansalaisten mielikuva kokoomuksesta on parantunut syksyn aikana. Kokoomus vaihtoi kesäkuussa puheenjohtajakseen Petteri Orpon.

– En ole samaa mieltä tutkijan kanssa, että yksittäinen teko tai päätös vaikuttaisi puolueeseen voimakkaasti. Kokoomuksen kannattajakunnassa on vähemmän sellaisia, jotka juoksisivat yksittäisen asian perässä, Häkkänen sanoi.

Viimeistään historioitsijat kiittävät?

Keskustan kannatus putosi ensimmäisen kerran eduskuntavaalien jälkeen alle 20 prosentin, mutta puoluesihteeri **Jouni Ovaska **ei vetäisi siitä vielä johtopäätöksiä.

– Kannatus on pysynyt pitkään korkealla, 20 prosentin yläpuolella, Ovaska muistutti.

Kokoomuksen Häkkänen ei usko, että hallituspuolueet voisivat merkittävästi nostaa kannatustaan, koska vaikean taloustilanteen takia hallituksen pitää tehdä ikäviä päätöksiä ja rakenteellisia uudistuksia.

– Tuloksia on odotettava seuraavissa vaaleissa tai jopa historiankirjoittajilta.