Pääministeri Juha Sipilän keskusta on sinnitellyt toista vuotta yli kahdenkymmenen prosentin kannatuslukemissa, vaikka hallituskumppanit ovat kärsineet. Perussuomalaisten kannatus suorastaan romahti viime syksyn työmarkkinakiistojen jälkeen. Kokoomuksen tuesta oman veronsa on ajoittain vienyt puolueen sisäinen valtataistelu, joka päättyi puheenjohtajan vaihtoon viime kesänä.
Sipilä lähti uudistuspolitiikallaan räväkästi liikkeelle jo ennen pääministeriyttään. Marraskuussa 2013 Sipilä puhui puoluevaltuustolle Kuopiossa. Takana oli runsas vuosi puheenjohtajuutta. Sipilä sanoi tulleensa tekemään Suomen suunnanmuutosta, joka ei “synny ilman kipua”. Sipilä kyseli omiltaan riittääkö muutoshalua, vaikuttavatko gallupit ja unohtuuko muutoksen tarve.
Porvarihallitus on ohjelmansa mukaisesti uudistamassa julkisen sektorin roolia useilla perinteisillä julkisten toimijoiden aloilla. Liikennekaari ja terveyspalvelujen uudistus ovat perustuneet poliittiseen tahtoon avata markkinaa ja edistää digitalisaatiota. Maakunnista äänensä kerääville keskustalaisille uudistukset ovat olleet vaikeasti nieltäviä.
Keskustan eduskuntaryhmässä muutoshalun rakoilu on näkynyt viime kuukausina ja vaikka yksittäisten kansanedustajien syyt vaihtelevat, lopputulos on Sipilän kannalta sama. Vaalien lähestyessä kansanedustajat herkistyvät gallup-luvuille, eikä pääministeri voi toteuttaa ohjelmaansa ilman oman ryhmänsä tukea.
Opposition kärkipuolue SDP tuntuu hyötyneen hallituksen ajamista uudistuksista. Kilpailukykysopimuksen melskeissä demarit nostivat kannatustaan ja pienen notkahduksen jälkeen nousu on jatkunut. Asemastaan epävarmaa puheenjohtaja Antti Rinnettä lukemat ilahduttavat, mutta puolueen kannatuskasvun takana piilee ongelma.
SDP:n kannattajaprofiili kertoo, että puolueen suurin kannatuskasvu ja tukijoiden enemmistö (yli 70 prosenttia) tulee yli 50-vuotiaista. Kannattajien ikärakenteen ero muihin puolueisiin on hätkähdyttävä. Nuoremman ikäluokan (18–24-vuotiaat 2 prosenttia ja 25–34-vuotiaat 8,8 prosenttia) osuus SDP:n kannattajista on tuoreessa kannatusmittauksessa edelleen vähentynyt. Kannatuspohja voi olla nykyhallituksen uudistuksia vastustavalle oppositiopuolueelle luonteva, mutta pääministeripuolueeksi pyrkivälle se tietää vaikeuksia.
Kannatusmittauksista käy myös ilmi, että koulutusleikkauksien vastustus ei ole houkutellut nuoria demareiden taakse vaan näkyy vihreillä nuorimman ikäluokan kannatusnousuna.
Vihreät erottuu myös naisten puolueena ja perussuomalaisten peilikuvana – naiskannattajia 70 prosenttia, miehiä 30 prosenttia. SDP ja perussuomalaiset näyttävät vakiintuneen ukkopuolueiksi, kun muilla suurilla puolueilla naisten ja miesten osuus on kannattajaprofiililtaan tasainen. Mielenkiintoinen mielikuva puolueista, joiden on katsottu keräävän kannatuksensa työväenliikkeestä.