Kunnanvaltuutettujen loikkaukset ovat hyödyttäneet eniten keskustaa, kirjoittaa Savon Sanomat.

Viime kunnallisvaaleissa keskusta jäi äänimäärällä mitattuna kolmanneksi, mutta on pärjännyt parhaiten valtuustopaikkojen kasvattamisessa. Keskusta on menettänyt 17 valtuutettua, mutta saanut tilalle 29 uutta, joten paikkamäärä on kasvanut 12 valtuutetulla.

Perussuomalaiset puolestaan on menettänyt eniten kuntapäättäjiä, yhteensä 70. Perussuomalaisten ryhmistä lähtijöitä on ollut yhteensä 86 ja tulijoita vain 16.

Suurista puolueista myös kokoomus ja SDP ovat jääneet hieman tappiolle kuntavaalikauden loikkauksissa.

Savon Sanomat vertaili kunnanvaltuustoissa tapahtuneita loikkauksia viime kuntavaalien eli vuoden 2012 vaalien jälkeen.