– Ei se kuollut ole, sanoo Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen EU:n ja Yhdysvaltain välisestä vapaakauppasopimuksesta TTIP:stä.

Kasvusta, työllisyydestä ja investoinneista vastaava komissaari Katainen sanoo, että komissiolla on edelleen mandaatti neuvotella jäsenmaiden puolesta.

– Sitä on vaikea arvioida ja aikaista sanoa, milloin olemme maalissa. Aikaa se vielä ottaa ja Yhdysvaltain presidentinvaaleilla on oma merkityksensä, sanoo Katainen Yle Uutisille antamassaan haastattelussa Strasbourgissa.

Jyrki Katainen huomauttaa, että samalla tavoin Yhdysvalloissa kuin muuallakin maailmassa on vapaakaupan vastustus kasvanut.

– Kuullaan Yhdysvalloista niitäkin ääniä, että vapaakauppa olisi erittäin tärkeää niin Yhdysvaltain kuin Euroopankin talouskasvun kannalta, sanoo Katainen.

Hallitukset kertomaan vapaakaupan ilosanomaa

TTIP:n kohdalla avoimuus sopimuksen valmistelussa on ollut selvästi riittämätöntä. Se on lisännyt epäluuloa sopimusta kohtaan. Tavalliselle kansalle ja tavallisille kuluttajille on jäänyt kuva suljetussa piirissä tehtävistä sopimuksista.

Kriittisessä, epäluuloisessa ja protestihakuisessa asenneilmastossa vapaakauppasopimukset ovat leimautuneet eliitin puuhasteluksi. Siksi myös Yhdysvalloissa puhe omien yritysten suojelemisesta uppoaa kansaan.

– Nyt tarvitaan lisää hallituksia, jotka kertovat kansalaisille, mikä etu vapaakaupassa on. Sitä vastustetaan, vaikka vapaakauppa on keskeinen väline, kun rahoitetaan hyvinvointivaltiota.

Kovimman paineen alla on juuri nyt Belgian hallitus, kun Vallonian alueparlamentti nappasi EU:n ja Kanadan vapaakauppasopimuksen panttivangikseen.

Vallonian esimerkki saattaa hyvinkin ladata tulevien kauppasopimusten neuvotteluihin huomattavia lisäjännitteitä.

Etelä-Korea esimerkkinä

Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen muistuttaa EU:n ja Etelä-Korean viisi vuotta sitten solmimasta vapaakauppasopimuksesta.

– Sopimuksen solmimisen jälkeen EU-maiden yhteenlaskettu vienti Etelä-Koreaan on kasvanut 55 prosenttia, mikä tekee 15 miljardia euroa ja se on luonut 100 000 uutta työpaikkaa.

Katainen muistuttaa, että vapaakauppa toimii talouskasvun moottorina.

– Erityisesti Suomen kannalta se on olennaista, koska olemme viennistä riippuvaisia. Hyvinvointimme perustuu kauppaan eli siihen, että suomalaista osaamista myydään ulkomaille.

Jenkkiyhtiöiden verotus – lisäkivi kengässä

Toinen EU:n ja Yhdysvaltain välejä kuumentava kysymys on Euroopassa toimivien amerikkalaisyritysten verokohtelu.

Tikunnokassa on ollut Applen toiminta Irlannissa. Yhtiö tekee miljardien voittoa, mutta veroja se on maksanut vain 0,005 veroprosentin mukaan.

Eurooppalaisen ajattelun mukaan Applen kohdalla on kyse selvästi kilpailua vääristävästä yritystuesta.

Komissio tahtoo, että kaikki ulkomaiset yhtiöt saadaan samalle viivalle eurooppalaisyhtiöiden kanssa verokohtelussa. Katainen painottaa, että EU:n pyrkimykset eivät ole Yhdysvaltoja vastaan.

– Lähtökohta on se, että jokaista EU:ssa toimivaa yritystä kohdellaan samanarvoisesti.

Kataisen mukaan kysymys on pelkästään reiluudesta.

– Periaatteemme on, että siinä maassa, jossa voitto tehdään, pitää pystyä myös verottamaan.

Jyrki Katainen ei usko, että yhdysvaltalaiset investoinnit Eurooppaan olisivat tämän takia vaarassa.