S-ryhmän vähittäiskaupan kaupallisen johtajan Ilkka Alarodun mukaan kaupat eivät voi keskustella julkisesti eivätkä sopia keskenään maidon hinnasta kansanedustaja Markku Rossin ehdotuksen mukaisesti, sillä kyse olisi hintakartellista.

Rossi haastoi tiedotusvälineille lähettämässään kannanotossa meijerit ja kaupan toimijat nostamaan kotimaisen maidon litrahintaa kymmenellä sentillä ja tilittämään sen lyhentämättömänä maidontuottajille.

– Uskallan väittää, että kun joku kaupan suurista ketjuista tarttuu tähän haasteeseen, niin kyseessä olevan ketjun myynti tulee myös lisääntymään. Nyt pallo on erityisesti S-ryhmällä, K-ryhmällä ja Lidlillä, Rossi sanoo.

Kilpailulainsäädäntö estää

Alarodun mukaan kaupan toimijat eivät voi tällaisesta edes keskustella, koska se olisi laitonta kilpailulainsäädännön perusteella.

Alarotu ei halua turhaa vastakkainasettelua, mutta ihmettelee, ettei asia ole tullut Rossin mieleen.

– Luulisi lainsäätäjän tällaisen asian tietävän.

Alarodun mukaan S-ryhmä pyrkii yhteistyössä kotimaisten meijereiden kanssa parantamaan maidontuottajien tilannetta.

– Olemme muun muassa päinvastaisella keinolla eli kotimaisen juuston hintaa alentamalla lisänneet sen myyntiä viimeisten puolentoista vuoden aikana.

Kaupat: Tuemme jo tuottajia

Myöskään muut kauppaketjut eivät lämpene Rossin ehdotukselle.

Keskon edustajan mukaan K-ruokakauppoihin on tullut tammikuussa valikoima tuotteita, joiden hinnasta maksetaan tietty osuus suoraan tuottajalle. Lisätuki on Keskon mukaan sisällytetty tuotteen hintaan, ja se on noin viisi prosenttia tuotteen hinnasta.

– Tammi–syyskuun 2016 aikana kertynyt, suoraan suomalaisille tuottajille hyvitettävä summa on jo noin 170 000 euroa, Keskolta kerrotaan.

Lidlin kaupallinen johtaja Timo Hansio toteaa, ettei kauppa edes neuvottele maidon tuottajahinnoista, vaan sen tekevät meijerit. Hansio korostaa, että luonnollisesti myös kaupan näkökulmasta suomalaisen maidontuotannon kilpailukyvyn säilyttäminen on tärkeää.

– Lidl on panostanut yhdessä meijereiden kanssa ennen kaikkea pitkäaikaiseen yhteistyöhön, jossa pyrimme rakentamaan pitkäaikaista ja kaikille osapuolille mielekästä liiketoimintaa.

Kesko: Paras tapa suosia suomalaista

Keskustan Markku Rossin mukaan nyt tarvitaan uusia toimia suomalaisen maidontuotannon kriisin selättämiseksi.

– EU:n pakotteille ja Venäjän vastapakotteille ei näy loppua eikä EU:n ja Suomen kriisitukikaan ratkaise maatalouden kannattavuusongelmia. Nyt on pakko tehdä jotakin, Rossi selittää kannanottoaan.

Keskon mukaan paras tapa tukea suomalaista ruoantuotantoa on suosia kotimaisia tuotteita.

– Se luo myös laajemmin työtä ja hyvinvointia Suomeen, Keskolta todetaan.