Mistä on kyse?
Keskustan kansanedustaja Annika Saarikko esittää, että Euroopan lääkevirasto voitaisiin siirtää Turkuun. Nyt virasto toimii Lontoossa.
Saarikko tähdentää, että Britannian EU-erolla on laajoja seurauksia Euroopan unionissa. Yksi osa muutosta on Britanniassa sijaitsevien EU:n merkittävien instituutioiden todennäköinen siirtäminen muihin jäsenmaihin.
Saarikko katsoo, että Suomessa viraston sijoituspaikaksi sopisi Turku vahvana lääketieteen- ja teollisuuden ja terveysteknologian osaamiskeskittymänä.
Saarikko hoputtaa Suomea olemaan aktiivinen viraston tulevaisuuden suhteen, sillä useat jäsenmaat ovat kiinnostuneita Euroopan lääkeviraston isäntämaana toimimisesta. Kiinnostuneita ovat Saarikon mukaan myös muut Pohjoismaat.
Lääkevirasto on kokoluokaltaan huomattava, niin työntekijämäärässä kuin kansainvälisen asiantuntijaverkoston osalta.
Euroopan lääkeviraston tärkein vastuuala on ihmisten ja eläinten terveyden suojelu ja edistäminen arvioimalla ja valvomalla näiden käyttöön tarkoitettuja lääkkeitä.