Eduskunnan pankkivaltuusto nimeää tänään kaksi uutta johtajaa Suomen Pankkiin. Valtuusto kokoontui aamulla päättämään valinnoista.
Pankkivaltuuston puheenjohtaja Matti Vanhanen kertoo nimityspäätöksistä kello 10 alkavassa tiedotustilaisuudessa. Yle näyttää tilaisuuden suorana verkossa kello 9.55 alkaen.
Vahvin ehdokas pankin johtajistoon on elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.). Virkoihin oli kaikkiaan 19 hakijaa.
Uudet johtajat nimitetään nykyisten Pentti Hakkaraisen ja Seppo Honkapohjan tilalle.
Kolmijäsenisestä johtokunnasta Hakkaraisella tulee täyteen tehtävän enimmäisaika eli kolmas viisivuotiskausi. Honkapohjalla on täyttymässä toinen kausi, mutta hän on kertonut, ettei hae jatkokautta.
Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen on erovuorossa kesällä 2018.