Länsimetro-yhtiö tiedotti tänään, että metron liikennöinnin aloitus viivästyy jälleen. Alun perin metron piti kulkea jo elokuussa.
Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) pitää uutisia valitettavina, mutta kertoo valtiolla olevan niukasti keinoja puuttua tilanteeseen.
– Länsimetro on puhtaasti kaupunkien hanke ja valtiolla ei ole ohjauskeinoa tai varsinaista mahdollisuutta osallistua Länsimetron päätöksentekoon. Olemme pitkälti niiden tietojen varassa mitä saamme raporttien kautta liikennevirastolle, Berner sanoo.
Hankkeelle myönnetään valtionapua ja liikennevirastossa seurataan kuukausittain, että rakentamiskustannukset ovat valtionavustuskelpoisia. Berner kertoo, että valtion rooli hankkeessa jää voimassa olevan sopimuksen mukaan tähän.
– Valtion tehtävä on huolehtia siitä, että apu maksatetaan ja se mistä valtio maksaa on myös valtionapukelpoista, Berner sanoo.
Hankkeen valtionavustukselle on määritelty kattosumma. Vaikka kustannukset siis paukkuisivat, ei valtion osuus kustannuksista tule Bernerin mukaan muuttumaan. Kaiken kaikkiaan summa tulee Bernerin mukaan olemaan noin 237 miljoonaa euroa.
Ylen heinäkuussa tekemässä selvityksessä metrohankkeeseen osallistuneet syyttivät ongelmista ennen kaikkea rakennuttamisesta vastannutta konsulttiyritystä, Sweco PM:ää.
Bernerillä itsellään on kokemusta saman konsulttiyrityksen kanssa toimimisesta ennen ministerinuraansa.
Tekniikka & Talouden mukaan Helsingin Meilahden lastensairaalan työmaalla Sweco PM:n työ päättyi hankesuunnitteluvaiheeseen vuonna 2014, vaikka konsulttiyhtiö tiedotti ensin toimeksiannon olevan laajempi. Berner toimi tuolloin sairaalaa rakennuttavan säätiön johdossa.
– Säätiöllä oli sen tyyppinen sopimus Swecon kanssa tehtynä joka mahdollisti projektijohdon vaihtamista siinä kohtaa kun rakentaminen alkaa. Säätiö teki silloin aikanaan sen päätöksen, että päättää yhteistyön siihen kohtaan ja etenee sitten uudella tavalla eteenpäin, Berner sanoo nyt.
Berner ei halua kommentoida tarkemmin, mitkä seikat johtivat säätiön yhteistyön päättymiseen Sweco PM:n kanssa.