Sisäministeri Paula Risikko toivoo, että hallitus löytää kuukauden kuluessa ratkaisun, miten vanhustenhuollon hoitajamitoituksen leikkaaminen voitaisiin välttää.

Risikko sanoi, että asiasta keskusteltiin budjettiriihessä peruspalveluministeri Juha Rehulan (kesk.) ja sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilan (ps.) kanssa.

– Budjettiriihessä kävimme tämän keskustelun. Sovimme, että etsitään korvaavia säästöjä. Kannatan tätä, että etsitään säästö jostakin. Se olisi järkevää, Risikko kommentoi asiaa eduskunnassa torstaina ennen kyselytuntia.

Kyselytunnilla useat opposition kansanedustajat vaativat hallitusta perääntymään suunnitelmistaan alentaa hoitajamitoitusta. Myös hallituspuolueiden kansanedustajat ovat arvostelleet leikkausta.

Hallitus on aikonut pudottaa mitoituksen 0,5:stä 0,4:ään hoitotyöntekijään vanhusta kohden. Säästöä pitäisi kertyä parin vuoden kuluttua 70 miljoonaa euroa vuodessa.

– Entisenä hoitajana ymmärrän oikein hyvin, että olisi hienoa, kun löydettäisiin korvaava säästö, Risikko totesi.

Risikon mukaan ministeri Rehulalta on kysyttävä tarkemmin, mistä korvaava säästö voisi löytyä.

Rehula sanoi torstaina kyselytunnilla, että valmistelussa käydään tiheällä kammalla läpi, millaisia vaihtoehtoja olisi löydettävissä.