Kelan valtuutetut esittävät uudeksi pääjohtajaksi Itä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtajaa Elli Aaltosta, jota pidettiin jo etukäteen vahvana ehdokkaana virkaan.
Valtuutetut äänestivät esityksestä. Koska äänestys meni tasan 6-6, niin arpa nosti Aaltosen ykköseksi. Äänestys käytiin Aaltosen ja sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Outi Antilan välillä.
– Olen erittäin tyytyväinen siitä, että saimme Kelan pääjohtajan tehtävään runsaasti päteviä hakijoita ja päätimme yksimielisesti haastatella kuusi ehdokasta, sanoi Kelan valtuutettujen puheenjohtaja Sari Sarkomaa (kok.)
– Perusteellisen haastattelun ja soveltuvuusarvioinnin jälkeen päädyimme kahteen ehdokkaaseen, joista sitten tänään on äänestetty eli ylijohtaja Elli Aaltosen ja ylijohtaja Outi Antilan välillä, Sarkomaa sanoi.
– Tuon äänestyksen jälkeen valtuutettujen esitys tasavallan presidentille on ylijohtaja Elli Aaltonen, Sarkomaa jatkoi.
Sarkomaa: Valintakriteereissä ei ole poliittinen tausta
Sarkomaan tavoitteena oli puheenjohtajana löytää yksimielinen esitys, mutta lopulta johtosäännön mukainen arvontamenettely toi ratkaisun. Joka tapauksessa valinnassa on oltava kyse pätevyydestä.
– Kelan pääjohtajan tehtävä on erittäin merkittävä tehtävä. Kansaneläkelaitos on merkittävä instituutio, joka koskee jotakuinkin jokaista suomalaista, Sarkomaa sanoi.
– On täysin selvää, että pääjohtajan valintakriteereissä ei ole poliittinen taustaa, vaan tuo valinta täytyy tehdä pätevyyden perusteella, Sarkomaa napauttaa, hän jatkoi.
Aaltonen: Kansalaiskuntoa koetellaan
Cambridgen yliopistoon Englantiin luennoimaan lähdössä oleva dosentti Elli Aaltonen korostaa, että nyt hän haluaa odottaa tasavallan presidentin ratkaisun.
– Kansalaiskuntoa koetellaan tässä loppuun saakka, Aaltonen sanoo.
Aaltosella on yhteiskuntatieteiden tohtorin tutkinto, vuosikymmeniä kestänyt virkaura sosiaali- ja terveysalan johtotehtävissä, useita asiantuntijuus- ja luottamustoimia ja liki vuosikymmen Kelan hallituksessa.
Arpaonnestaan hän toteaa, ettei se ole aiemmin ollut näin hyvä. Tosin myös Aaltosen Cambridgeen valmisteleman alustuksen aihe on hyvin ajankohtainen: Johtaminen muutoksessa.
Nykyinen Kelan pääjohtaja Liisa Hyssälä jää vuoden lopussa eläkkeelle. Hän on työskennellyt tehtävässä vuodesta 2010.
Lopullisen valinnan vahvistaa tasavallan presidentti.
Lue myös:Kelan pääjohtajaksi esitetty Elli Aaltonen – Tarmokas sosiaalialan asiantuntija