Espoossa kouluihin ja päivähoitoon ehdotetaan ensi vuonna rajuja leikkauksia. Suomenkielisestä opetuksesta leikattaisiin 5,7 miljoonaa euroa ja varhaiskasvatuksesta 2,9 miljoonaa.
Käytännössä säästöt tarkoittaisivat muun muassa opetuksen karsimista peruskouluissa ja lukioissa. Lisäksi avustajista ja koulukuljetuksista säästettäisiin ja iltapäiväkerhoista mahdollisesti luovuttaisiin.
Päivähoidossa oikeutta päivähoitoon rajattaisiin ja yli kolmevuotiaiden ryhmäkokoja kasvatettaisiin. Vaihtoehtoisesti kotihoidon tuen Espoo-lisästä luovuttaisiin osittain tai kokonaan. Espoo-lisää maksetaan normaalin lakisääteisen hoitorahan lisäksi.
Säästöt ovat osa kaupungin ohjelmaa talouden tasapainottamiseksi ja tuottavuuden lisäämiseksi.
Espoon kaupungin opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta käsittelee säästöjä tänään keskiviikkona. Aiemmin espoolaisvaltuutetut ovat torpanneet muun muassa subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisen.
"Voi olla, että on palattava töihin aiemmin"
Espoossa vanhempia huolettaa etenkin esillä oleva Espoo-lisästä luopuminen.
Espoolaiset Cia Sandström ja Peggy Kusénius haluavat pysyä kotona sen aikaa, kun heidän lapsensa ovat pieniä. Se ei kuitenkaan ole välttämättä mahdollista, mikäli Espoossa luovutaan niin sanotusta Espoo-lisästä, he kertovat Svenska Ylen haastattelussa.
Kunnallisen Espoo-lisän suuruus perheen nuorimmalle alle kolmevuotiaalle lapselle on nyt 200 euroa kuussa. Kusénius sanoo, ettei hän olisi voinut edes kuvitella, että lisästä luopumista esitettäisiin.
Mikäli esitys toteutuu sellaisenaan, monen vanhemman on muutettava suunnitelmiaan: mentävä töihin ja pantava lapsensa päiväkotiin, Kusénius toteaa.
– Tuntuu kamalalta, että muuta vaihtoehtoa ei edes olisi.
Myös Cia Sandström on järkyttynyt esityksestä, jossa Espoo-lisää supistettaisiin tai siitä luovuttaisiin kokonaan.
– Voi olla, että minun on palattava töihin aiemmin ja vietävä lapseni päiväkotiin.
Kokoomus: Espoo-lisästä voidaan leikata, mutta ei luopua
Esityksessä nyt oleva Espoo-lisästä kokonaan luopuminen ei saa tukea Espoon valtuustoryhmien puheenjohtajiltakaan.
Suurimman puolueen kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Pia Kauma sanoo Espoo-lisän olleen puolueelle tärkeä.
Alle kolmevuotias lapsi on halvempaa hoitaa kotona, hän muistuttaa.
– Näemme, että kokonaan Espoo-lisää ei tule missään tapauksessa poistaa, mutta jonkinlaista leikkausta siihen voi ajatella.
Kauman mukaan sata euroa on minimi Espoo-lisälle eli sitä suurempaan leikkaukseen kokoomus ei ole valmis.
Myös perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Seppo Huhta toteaa, että Espoo-lisää on tarkasteltava – "mutta kokonaan luopuminen tuntuu kovalta lääkkeeltä".
– Sitä paitsi säästövaikutus taitaa olla surkea, olematon suorastaan. En lämpene sille, Huhta sanoo.
Vihreät vastustaa lasten ja nuorten palveluihin esitettyjä leikkauksia, myös Espoo-lisän supistamista, sanoo vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Inka Hopsu. Hän toimii myös Espoon kaupungin opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varapuheenjohtajana.
"Ei anna luotettavaa kuvaa Espoon poliittisesta johdosta"
Perussuomalaisten Huhta pitää esillä olevia leikkauksia rajuina.
– Tämähän on usein sellaista, että virkamiehet esittävät kovat rätingit ja niistä sitten väännetään ja lopputulos on jotain siltä väliltä.
Hän ei usko, että esityksiä hyväksytään sellaisinaan.
– Virkamiesten täytyy muistaa, että Suomessa vallitsee demokratia, jota kuntalaisten valitsemat henkilöt edustavat.
Esityksessä väläytetään myös subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamista. Asia oli esillä alkuvuodestakin: silloin Espoon kaupunginvaltuusto hylkäsi sen tiukan äänestyksen jälkeen äänin 38–37.
Huhta sanoo, että "tällaisessa ei ole mitään mieltä".
– Se ei anna kuntalaisille luotettavaa kuvaa Espoon poliittisesta johdosta, jos se äänestää samoista asioista moneen kertaan.
Vihreiden Inka Hopsu on samaa mieltä. Kokoomuksen Pia Kauma taas puolustaa esitystä:
– Se kertoo pikemminkin siitä, että poliitikot ovat vaikeiden asioiden äärellä, hän toteaa.
SDP: Vaikea paikka
SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtajan Martti Hellströmin mukaan nyt esitetyt asiat ovat seurausta siitä, ettei Espoon valtuusto viime kokouksessaan suostunut korottamaan "veroäyriä".
– Tiedettiin hyvin, mitä päätöksestä seuraa. Nyt näyttävät muutkin heräävän siihen, että se oli julma päätös.
Hellström uskoo, että puolueista löytyy neuvotteluhalua, kun päätöksen konkreettiset seuraukset alkavat selvitä.
– Vaikea paikkahan tämä tietysti on, kun kaikkien pitää omat kasvonsa pitää.