Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) uskoo, että väkivaltaiset ääriliikkeet nousevat keskusteluihin tänään tiistaina Ahvenanmaalla alkavassa pohjoismaisessa pääministerikokouksessa.

– Tämähän ei ole pelkästään Suomi-ilmiö, vaan se on Pohjoismaissa, Sipilä sanoo Ylelle.

Tämänvuotista pääministerikokousta isännöivä Sipilä uskoo, että myös Euroopan tilanne, talous ja työttömyys nousevat esille. Sipilä arvelee, että näkemyksiä tullaan vaihtamaan myös maahanmuutosta.

– Maahanmuuttokäytännöissä naapurit ovat tehneet muutoksia. Nämä varmasti ovat keskusteluissa, Sipilä sanoo.

Sipilä sanoo aikovansa tuoda keskusteluihin myös Suomelle tärkeitä asioita, joista ei muualla ole yleensä tilaisuutta keskustella. Tällaisia ovat esimerkiksi biopolttoaineet ja arktiset kysymykset.

– Me olemme teettäneet tätä kokousta varten Oulun yliopistolla selvityksen arktisen alueen tietoliikenteen järjestämisestä. Aion nostaa tämän siellä esille.

Sipilä arvelee, että kokouksessa nousevat esille myös Ruotsista viime viikolla kantautuneet uutiset, joiden mukaan Gotlannin puolustuspoliittinen asema on muuttumassa ja Venäjän epäillään vakoilevan Ruotsissa.

Pääministerikokouksessa keskustellaan perinteisesti myös pohjoismaisesta yhteistyöstä. Asialistalla on myös Itämeren alueen turvallisuus sekä Pohjoismaiden ja Yhdysvaltain yhteistyö.