Terhi Peltokorpi (kesk.) ei ollut uskoa silmiään, kun Helsingin kaupunginhallitus sai eteensä pääkaupunkiseudun esityksen omasta sote-malllista. Esitys on Peltokorven mukaan pelkkä raakile.
– Pitää sanoa, että se esitys, mikä meille tuotiin pöydälle, oli tosi raakile ja suoraan sanottuna hieman nolo.
Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tatu Rauhamäki (kok.) ei myönnä, että esitys olisi nolo.
– No ei se minun mielestäni nolo ole – kun hallitus on sellaista pyytänyt ja keskustalaiset ministerit ihan yhtä lailla – on sitä kaupungilta pyytänyt. Ei se valmis ole, mutta ei sen ollut tarkoituskaan olla yksityiskohtiin asti hiottu.
Maan hallituksen odotetaan ottavan kantaa erillissote-ehdotukseen hetkenä minä hyvänsä. Hallituksessa sote-uudistusta hoitava perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) ei tänään vielä suostunut sanomaan, onko esitys nolo vai ei.
– Minä en halua lähteä tämmöisiä arvioita tekemään. Laajemminkin tämän sote-muutoksen osalta, yritän tässä roolissa ja tehtävässä pitää tämän paketin kasassa ja huolehtia siitä, että valmistelu etenee mahdollisimman hyvin.
Peltokorpi: City-sote ja valtakunnan sote eriparisia
Hallituksen koko valtakuntaan esittämää mallia on hiottu vuosikausia. Sitä koskeva lainsäädäntö on jo hyvässä vaiheessa lausuntokierroksella.
Pääkaupunkiseudun esitys istuu Peltokorven mielestä huonosti valtakunnalliseen malliin. Esityksen tasossa olisi Peltokorven mukaan ollut muutenkin paljon petrattavaa.
– Siellä ei valinnanvapautta käsitellä millään lailla. Ja demokratiasta sanottiin vain hyvin lyhyesti, että kansanvaltaisuus ja kuntien itsehallinto on tärkeä asia. Aidot ratkaisut puuttuivat.
Keskusta on Helsingissä pieni puolue. Peltokorpi taipui lopulta kaupunginhallituksessa hyväksymään raakileeksi jääneen esityksen.
Hidastaako pääkaupunkiseutu muun maan uudistumista?
Peltokopi toivoo, että sote toteutuisi hallituksen kaavailemalla tavalla. Pääkaupunkiseudun oma malli sitä koskevine lainsäädäntöprosesseineen hidastaisi Peltokorven mielestä valtakunnallista hanketta.
Rauhamäki ei niele tätäkään Peltokorven kritiikkiä.
– Minkä takia hidastuisi! En ymmärrä Peltokorven ajattelua tässä. Nyt pitää muistaa, että me puhumme aivan eri mittakaavan maakunnasta Uudellamaalla kuin muualla maassa.
City-sote kiinnostaa muitakin suuria kaupunkeja
Pääkaupunkiseudun neljän kunnan yritys irtautua valtakunnallisesta sote-ratkaisusta on herättänyt kiinnostusta myös muualla maassa.
Rehulan mukaan pääkaupunkiseutu käsitellään hallituksessa nyt omana ratkaisunaan. Rehula myöntää, että pääkaupunkiseudun city-sote kiinnostaa myös muita.
– Niin Turussa kuin Tampereella on viimeisen kahden viikon sisään tullut viestejä siitä, että siellä ollaan ainakin kovasti kiinnostuneita siitä, mitä pääkaupunkiseudulla tapahtuu.
Perustuslakiongelmat taas puntarissa
Hallitus arvioi Rehulan mukaan pääkaupunkiseudun esitystä yleisten sosiaali- ja terveysuudistukselle asetettujen tavoitteiden kautta.
– Eli miten palveluintegraatio toteutuu, miten ylipäänsä tuotannon järjestäminen on aiottu järjestää. Ja rahoitusratkaisu on tietysti yksi iso kysymys, ne perusperiaatteet ja valtion rahoitus. Ja miten se kohdentuu palvelujen järjestämisvastuussa oleville. Nämä ovat niitä kysymyksiä.
Hallitus joutuu pääkaupunkiseudun esitystä arvioidessaan pohtimaan myös sen sisältämiä mahdollisia perustuslaillisia ongelmakohtia.