Hallituspuolueet ovat sopineet liikennepolitiikan laajan uudistuksen eli liikennekaaren sisällöstä. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) esitteli lakiuudistusta tiistaina iltapäivällä.
Liikennekaaren myötä taksijärjestelmään on tulossa muutoksia. Esimerkiksi hintasääntely poistuu, mutta liikenteen turvallisuusvirastolla säilyy oikeus puuttua hintojen kohtuuttomaan nousuun.
Anne Bernerin aiempi ehdotus, jonka mukaan taksia olisi voinut ajaa ilman taksilupaa 10 000 euron liikevaihtoon saakka, jää pois liikennekaaresta. Tämä on pettymys muun muassa kuljetuspalveluja välittävälle Uberille, joka oli toivonut lupien poistamista.
Uber-kuljettajille on määrätty sakkoja luvattomasta taksiliikenteen harjoittamisesta. Lisäksi Helsingin poliisi on kertonut tekevänsä rikosilmoituksen ja aloittavansa esitutkinnan kaikista tapauksista. Kuukausi sitten tutkinnassa oli viitisenkymmentä tapausta.
Erityisesti perussuomalaiset vastustivat taksiluvista luopumista. Kompromissina hallituspuolueet ovat sopineet, että yrittäjä tarvitsee edelleen taksiluvan, mutta lupien enimmäismäärästä luovutaan.
Yksittäisillä kuljettajilla pitää jatkossakin olla nykyisen kaltainen, Trafin myöntämä ajolupa. Lisäksi heidän on voitava avustaa erityisryhmiä.
Haja-asutusalueita seurataan hintojen nousun varalta
Hintaa ei aiota säännellä laajalti. Jatkossa Trafi voi puuttua enimmäishintaan tapauskohtaisesti, jos tämä katsotaan välttämättömäksi. Näin halutaan turvata palvelu esimerkiksi haja-asutusalueilla ja koulukyytien osalta.
Takseilla on myös tulevaisuudessa oltava pääasiallinen asemapaikka. Tämän lisäksi yrittäjien on ilmoitettava toiminta-alueensa ja palveluaikansa.
Hallituksen esitys annetaan eduskunnalle ylihuomenna torstaina. Uudistusten on määrä tulla voimaan heinäkuun alussa vuonna 2018.
Liikennekaari on yksi hallituksen niin sanotuista kärkihankkeista. Uuden lain tavoitteena on vähentää liikenteen sääntelyä ja helpottaa yrittäjien pääsyä markkinoille.