Eduskuntapuolueiden puoluesihteerit haluavat selvittää, olisiko vuoden 2019 eduskuntavaalit ja EU-parlamentin vaalit mahdollista yhdistää.

Eduskuntavaalit järjestetään huhtikuun neljäntenä ja EU-vaalit pitäisi järjestää 9.6. Koska EU-vaalit sattuisivat helluntaille, on mahdollista, että niitä aikaistetaan kahdella viikolla kuten vuonna 2014.

Vaalien yhdistämisellä vältettäisiin kaksien vaalien järjestäminen puolentoista kuukauden sisällä.

Keskustan puoluesihteeri Jouni Ovaska toteaa, että osa puolueista käy hallitusneuvotteluja eurovaalien aikaan, jos vaalit järjestetään normaaliaikataulussa. Ovaskan mukaan pian eduskuntavaalien jälkeen järjestettävät eurovaalit voisivat jäädä myös vähälle huomiolle.

Vaalien yhdistäminen voisi lisätä niiiden kiinnostavuutta, pohtii Ovaska. Uhkana yhdistämisessä olisivat Ovaskan mukaan teknisten sekaannusten lisääntyminen ja kampanjateemojen sekoittuminen.

Jos vaalit yhdistettäisiin, muutos koskisi vain vuoden 2019 vaaleja, Ovaska toteaa.