Suomen pankin johtokuntaan kuuluu nyt kolme jäsentä, ja niin on jatkossakin. Pääjohtaja Erkki Liikasen lisäksi johtajina ovat yliopistomaailmasta valittu professori Seppo Honkapohja ja pankkialan asiantuntija Pentti Hakkarainen.

Hakkaraisen toimikausi päättyy ensi vuoden alkupuolella ja Honkapohjan loppuvuodesta 2017.

Pankkivaltuuston puheenjohtajan Matti Vanhasen (kesk.) mukaan molemmat paikat täytetään nyt.

Pankkivaltuuston työvaliokunta haastattelee noin puolet hakijoista tänään torstaina, perjantaina ja maanantaina. Työvaliokuntaan kuuluu Vanhasen lisäksi varapuheenjohtaja Pentti Oinonen (ps.), Jutta Urpilainen (sd.) ja Ben Zyskowicz (kok.).

Hakijoita on yhteensä 19.

Hakijoista nimekkäimmät ovat nykyinen elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) ja vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja, nykyinen Työeläkevakuuttajien eli TELA:n toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes.

Vanhanen kertoo, että hakemukset on jaettu karkeasti kahteen nippuun: pankkialan osaajiin ja muilla alalla ansioituneisiin. Vanhasen mukaan toiseen johtajan paikkaan valitaan pankkialan taitaja.

Siten sekä Olli Rehn että Suvi-Anne Siimes eivät molemmat voi tulla nyt valituiksi, sillä kummallakaan ei ole pankkialan erityisosaamista.

Vanhasen mukaan maanantain jälkeen arvioidaan, tehdäänkö lisää haastatteluja ja tarvitaanko mahdollisesti esimerkiksi psykologisia testejä.

Pankkivaltuusto tehnee johtajavalinnat ensi kuun puolivälissä.