Erimielisyys taksiliikenteen vapauttamisesta jumittaa hallituksen syksyn kärkihankkeen eli liikennekaaren etenemistä. Neuvotteluja taksikiistasta jatketaan hallituslähteiden mukaan vasta ensi viikolla.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) lupasi vielä torstaina, että koko liikennekaaren linjauksista kerrotaan "konkreettinen ratkaisu lähipäivinä".

– Linjaukset ovat avoinna, valmista ei ole. Kukin asianomaisista ministereistä miettii asiaa nyt tahoillaan, Sipilä muotoili torstai-illalla.

Sipilä jatkoi, ettei huolta liikennekaaren toteutumisesta ajallaan silti ole, vaan aikaa esityksen valmistumiselle on "tämä syksy".

Taksilain painoarvoa laajan liikennekaaren pelinappulana kuvaa se, että torstaina kompromissia kävi hieromassa kuusi ministeriä: varsinaisen taksitrion eli liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.), puolustusministeri Jussi Niinistön (ps.) ja ulkomaankauppaministeri Kai Mykkäsen (kok.) lisäksi koko puheenjohtajatrio eli pääministeri Juha Sipilän lisäksi ulkoministeri Timo Soini (ps.) ja valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.).

Ylen tietojen mukaan näyttää selvältä, etteivät kiistellyn taksiliikennelain uudistukset tule voimaan vuoden 2017 alusta, jolloin liikennekaaren ensimmäisen vaiheen muiden osien on määrä astua voimaan. Tämä hoidettaisiin joko taksilain muutaman vuoden siirtymäajalla tai siirtämällä taksilain muutosten hankalat ratkaisut hallituskauden loppuun.

Poteroissa on pysytty

Kiista junnaa tiettävästi yhä samoissa asemissa kuin keväällä, jolloin liikenneministeri Bernerin lakiesitys lähti lausuntokierrokselle.

Tuolloin taksipuolueeksikin kutsuttujen perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kommentoi saman tien, ettei "villin lännen" taksiuudistus edusta koko hallituksen eli perussuomalaisten kantaa.

Nyt kauppaa käydään taksilain yksityiskohdista tyyliin: vapautetaanko taksit syrjäkylien tolpilla päivystämisen pakosta korvikkeena sille, että taksilupien määrää nostetaan, tai että haluttuja Kela-korvattavia kyytejä saavat jatkossa ajaa muutkin kuin taksit. Kela-korvattavista kuljetuksista on tavoitteena säästää kymmeniä miljoonia euroja.

Nyt viilataan ratkaisua, jonka kaikki hallituspuolueet kehtaisivat lakiesitykseen viedä. Jussi Niinistö linjasi blogissaan lauantaina, ettei uudistus saa vaikeuttaa taksiyrittäjien liiketoimintaa tai heikentää palveluja alueellisesti.

Perussuomalaisten hallitustaipaleen aikana puoleen pudonnut kannatus vaikeuttaa taksiyrittäjien elantoa heikentävän paketin hyväksymistä entisestään.

Liikennekaaren yksi tavoite on vapauttaa eri liikennemuotojen sääntelyä ja helpottaa yrittäjien pääsyä markkinoille. Petteri Orpo on arvionut julkisuudessa, että liikennekaari voi tuottaa kaiken kaikkiaan 20 000 uutta työpaikkaa.