Kyyjärven pieni vastaanottokeskus on Maahanmuuttoviraston lakkautettavien keskusten listalla. Keskuksen toimintaa voi pitää menestyksenä, ja kuntalaiset vastustavat lakkautusta.
Lähes puolet kunnan asukkaista on allekirjoittanut vetoomuksen vastaaottokeskuksen säilyttämisen puolesta. Kyyjärven lähetystö luovutti tänään vetoomuksen sisäministeri Paula Risikolle (kok.). Samalla kunta itsekin vetosi vastaanottokeskuksen jatkon puolesta.
Risikon mukaan lakkautus kuuluu kuitenkin täysin Maahanmuuttoviraston toimivaltaan.
– Olen menossa huomenna Maahanmuuttovirastoon, ja vien tietenkin nämä terveiset ja addressin sinne tuliaisiksi. Käymme keskustelua kriteereistä. Niissä lähtökohtina ovat olleet taloudellisuus ja turvallisuus, mutta toivon, että siihen saadaan mukaan myös toiminnallisuus. Korostan kuitenkin, että Migri tekee päätöksensä itsenäisesti, Risikko sanoo.