Mistä on kyse?

Hallitus teki eilen periaatteellisen päätöksen ryhtyä tukemaan Suomessa tehtäviä elokuvia, sarjoja, dokumentteja ja animaatioita. Tuella on kaksiteräinen tarkoitus – estää kotimaisia tuotantoja valumasta ulkomaille ja houkutella kansainvälisiä tuotantoja Suomeen. Elokuva-ala on kaivannut tukea vuosikausia.

Eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuomo Puumala (kesk.) sanoo, että tuesta saadaan suuri osa takaisin valtiolle.

– Tuki on voimassa 2017–2019. Jos kaikki tuki käytetään, se tarkoittaa, että valtio saa takaisin jopa kymmeniä miljoonia verotulojen ja työllisyyden paranemisen kautta. Tällainen tuki on ollut olemassa jo parissakymmenessä Euroopan maassa ja olemme hävinneet kilpailussa näille maille, meidän omiakin isoja tuotantoja on mennyt muualle. Tämä tilanne halutaan nyt muuttaa.

Tukea maksetaanneljänneselokuvan kustannuksista. Tuen kokonaismäärä on 10 miljoonaa euroa vuodessa. Elokuvatuotantoja Suomeen ja erityisesti Kainuuseen houkutellut ja järjestellyt Marko Karvonen pitää tuen kokonaismäärää pienenä, mutta tärkeänä.

– Pää on saatu auki ja se on tärkeää. Muissa maissa on jo kehittynyt, hyvin rullaava järjestelmä tuotannoille. Meille tämä tuki mahdollistaa järjestelmiemme ja yhteistyökyvyn testaamisen.

Tuen toimivuutta seurataan

Tuomo Puumalan mukaan nyt testataan, miten tuki toimii ja järjestelmää säädetään kokemusten mukaan.

– Sellainen erikoisuus tässä tuessa on, että ellei tuotantoja synny, ei myöskään tukea kulu. Sillä tavalla tämä on aika lailla riskitön.

Elokuvatuotantojen saaminen jollekin tietylle alueelle on monen vuoden ja lukemattomien neuvottelujen mittainen projekti. Karvonen sanookin, että nyt on aika ottaa ne ovea kolkutelleet tuotannot Suomeen, joista on neuvotteluja jo käyty.

– Itse asiassa ensimmäiset neuvottelut on käyty jo viime yönä ja tänä aamuna, kun tuotannon tuki varmistui.

Elokuvien houkuttelemiseksi Kainuuseen on perustettu Kainuun Yritysamis Cloudberry Serviceen Elokuvan ja median palvelukeskus, jonka pyörittämisessä Karvonen on keskeinen henkilö.

Ihan pienille tuotannoille ei tukea ole luvassa. Esimerkiksi pitkän näytelmäelokuvan kokonaisbudjetin on oltava vähintään 2,5 miljoonaa euroa, että tukea tulisi. Tuen alaraja on tarkoituksella korkea. Silllä pyritään edistämään kunnianhimoisten ja kasvuhakuisten tuotantojen syntymistä – samalla kasvatetaan taloudellisia hyötyjä, joita tuotannoista on.

Vertailun vuoksi, osin Kainuussa kuvatun Napapiirin Sankarit -elokuvan jatko-osan budjetti oli 1,8 miljoonaa euroa. Sille ei siis tukea olisi herunut.

Merkittäviä työllisyysvaikutuksia

Tuomo Puumala on luottavainen, että tuki jatkuu myös vuoden 2019 jälkeen.

– Tämä on ollut vähän sellainen yhteinen asia liki kaikille eduskuntapuolueille, tästä ei pisteitä jaeta erityisesti millekään puolueelle tai henkilölle. Kaikissa eduskuntapuolueissa on tosi vahva tahto tämän edistämiseen.

Tuotannot työllistävät kymmeniä henkilöitä, sanoo Karvonen.

– Napapiirin sankareiden kuvauksissa oli Kainuusta 20–30 ihmistä töissä kameran takana eri tehtävissä. Viime kesänä osin Kainuussa kuvatussa ranskalaisessa elokuvassta tekjiöitä oli Kainuusta reilu parikymmentä. Jos tänne saadaan pitkän elokuvan tuotantoa pariksi kuukaudeksi, vaikutukset ainakin tuplaantuisivat. Töitä riittää niin elokuva-alan ammattilaisille kuin kuljetuksiin, majoituksiin, ruokahuoltoon ja niin edelleen, sanoo Karvonen.

Koskapa varsinainen konkretia tuen vaikutuksista puuttuu, millaiset vaikutukset tuotantotuella olisi Kainuulle? Montako pitkää näytelmäelokuvaa Kainuussa tehdään vuoteen 2019 mennessä?

– Enemmän kuin yksi, sanoo Tuomo Puumala poliittisen varovaisesti.

Marko Karvonen läväyttää leveän hymyn. Hänellä on selvästi sisäpiirin tietoa asiasta.

– Sanoisin että kahdesta neljään – vuosittain. Ensi talvena varmaan saadaan jo uutta tuotantoa tänne.

Kajaanin Raatihuoneen torilla sataa vettä. Tai sama elokuvan kielellä: Taivaskin itkee ilosta, kun tuki vihdoin saatiin.