Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan mukaan Etelä-Savon suurin haaste sote-uudistuksessa on yhteistyön löytäminen. Perjantaina Mikkelissä vierailleen Rehulan mielestä esimerkiksi erikoissairaanhoidon taso on riippuvainen siitä, miten yhteinen tekeminen onnistuu Etelä-Savossa.
– Erikoissairaanhoidon järjestäminen ja Mikkelin palvelutaso riippuu siitä, miten yhteistyötä osataan täällä tehdä sekä siitä, millaista yhteinen tekeminen on Kuopion suuntaan.
Ministerin toiveena on saada sopu maakuntaan.
– Täällä on tehty hyvää työtä ja päästy eteenkinpäin, mutta odotan sitä päivää, kun meillä on yksi yhtenäinen Etelä-Savo.
Sote-uudistus vaikuttaa myös kuntien hallintoon ja kunnissa uuden hallintomallin pohtiminen on vasta aloitettu. Esimerkiksi neljässä eteläsavolaisessa kunnassa suunnittelu on vasta alkutekijöissään.
– Muutos ei tapahdu sormia napsauttamalla. Etelä-Savossa ollaan jo matkalla. Mutta joissakin paikoissa tulee todella kiire, Rehula toteaa.
Etelä-Savon kesäasukkaanakin tunnettu ministeri Rehula antaa myös positiivista palautetta maakuntaan.
– Mikkelissä kehitetään uutta palveluajatusta ja siihen liittyviä rakennusinvestointeja, joita minulle tänään esitellään. Esimerkiksi perhepalveluiden kasaaminen yhteen paikkaan on sellaista eturivin työtä koko maassa.
”Valinnanvapauslakiin ei tulisi jäädä jumiin”
Muhkean 800-sivuisen lakikokonaisuuden lausuntokierros alkaa elokuun viimeisenä päivänä. Lakipakettiin kuuluvat esimerkiksi sote-järjestämislaki, maakuntalaki, rahoituslaki ja voimaanpanolaki.
– Silti meillä on alueita, jotka odottavat, että mikähän se laki nyt loppujen lopuksi on. Ne alueet, jotka ovat nyt liikkeellä ja rakentavat kuntarajariippumatonta sosiaali- ja terveydenhuoltoa tulevat pärjäämään, Rehula sanoo.
Yksityisten palveluntarjoajien tuottajiksi mahdollistava valinnanvapauslainsäädäntö on vielä valmistelussa. Hallituksen valinnanvapauslinjauksesta huolimatta selvää ei esimerkiksi ole, mitkä kaikki palvelut kuuluvat julkisen valinnanvapauden piiriin tai miten tuottajat saavat rahansa. Lain odottaminen saattaa aiheuttaa sote-uudistuksen lykkäämistä.
– Jos valinnanvapauslakiin tulee muutoksia, niin ne tehdään sitten aikanaan. Tämä tilanne ei odottelemalla parane, vaan vetoan siihen, ettei tähän jäätäisi nyt jumiin.