Keskusta varoittaa kannanotossaan, että vaikka työllisyysluvut ovat parantuneet viime vuoteen verrattuna, se ei takaa, että nousujohteinen työllisyyskehitys ja kasvu olisi pysyvää.
– Hallitus ei ole vielä tavoiteurallaan, vaikka hyviä merkkejä on. Täytyy vielä keskustella, mitä voidaan tehdä, jotta työllisyys paranisi, sanoi eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen.
Keskusta kokoontui tiistaina ja keskiviikkona Ouluun kesäkokoukseen puimaan tulevan syksyn haasteita. Keskeisenä Kaikkonen mainitsee loppusuoralla olevassa kilpailukykysopimuksessa pysymisen.
– Se [kiky] on hatunnoston arvoinen suoritus. Emme halua keinuttaa sitä millään tavoin, Kaikkonen sanoi.
Muita keinoja on eduskuntaryhmän mukaan kertynyt budjettiriiheen kokonainen kourallinen. Verohuojennukset pk-yrityksille, joissa työpaikkoja voi syntyä, on niistä yksi.
– Ensimmäisen työntekijän palkkaamisen helpottaminen on varmasti on yksi konkreettisista asioista joista tullaan puhumaan, kertoi ryhmän varapuheenjohtaja Elsi Katainen.
Verohuojennuksista investointivaraukseen ryhmä suhtautuu suopeasti. Yrityksille syntyy jo voittoja, mutta Suomeen ei välttämättä uskalleta investoida, harmittelee ryhmän 2. varapuheenjohtaja Markus Lohi.
– Yhteiskunnan pitää rohkaista yrityksiä ja kannustaa investoimiaan. Yhtenä vaihtoehtona varmasti pohditaan investointivarausta, sanoi Lohi.
Työnantajille taas vetoomus
Markus Lohii toisti keskustan tiistaisen vetoomuksen työmarkkinajärjestöille, että ansiosidonnaista työttömyyskorvausta voitaisiin käyttää palkkatukeen ja starttirahana, jos työtön perustaa oman yrityksen.
– Ei ole järkeä, että ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha sitoo työttömäksi, sen pitää kannustaa työntekijää ja työnantajaa työllistämään. Tähän koko hallituksen piirissä on halua löytää ratkaisua, Lohi jatkaa.
Myös pääministeri, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä vetosi työmarkkinajärjestöihin tiistaina ansiosidonnaisen palkkatuen puolesta.
Sipilän mukaan ansiosidonnaisen hyödyntämisen kohtalo on nyt työntantajista kiinni.
Aikaisemmin Elinkeinoelämän EK on vastustanut palkkatukia, koska se pitää niitä riittämättöminä muun muassa silloin, kun ne käytetään julkiselle sektorille työllistymiseen.
"Traktorimarssi jätti jäljet"
Työllisyyden elvyttämisessä maatalouden ja koko elintarviketeollisuuden työpaikoilla on iso rooli, eduskuntaryhmä muistuttaa.
– Koko elintarvikeketju työllistää Suomessa 300 000 ihmistä, Elsi Katainen muistutti.
Keskusta lupaa maataloudelle kriisipaketin syksyn lisätalousarvioon, mutta paketin tarkasta koosta tai sisällöstä ei heru jo aikaisemmin väläyteltyjen korkotukilainojen ja lomitusten helpottamisen lisäksi tarkempia suuntaviivoja.
– Traktorimarssi jätti jäljet. Annetut lupaukset aiotaan nyt lunastaa, Katainen lupasi.