Rovaniemi oli Vehviläisen maakuntakierroksen viides kohde ja purnauksen aiheet tuttuja. Lappilaisetkin äimistelivät pelastustoimen ja ensihoidon keskittämistä viiden pelastuslaitoksen johdettavaksi, Lapin osalta se tarkoittaisi vastuun siirtymistä Ouluun. Ministeri Vehviläinen antaa ymmärtää, että aivan kirkossa kuulutettu tuo päätös ei ole.
– Tiedän muidenkin maakuntien kokemusten perusteella, että on paljon kysymyksiä siitä, miksi jokainen maakunta ei voisi suoraan vastata pelastustoimesta. Tämä on hallituksen kompromissiesitys ja katsotaan millainen on lausuntokierroksen tulos, Vehviläinen sanoo.
Kysymykseen siitä, voisiko pelastustoimen ja ensihoidon järjestämisvastuu olla maakunnilla viiden yliopistosairaalakaupungin sijaan, Vehviläinen vastaa sanomalla pelastustoimen järjestämisen kuuluvan viime kädessä sisäministeri Paula Risikon (kok) vastuulle.
Maakunnallinen kansanäänestys on neuvoa-antava
Vehviläinen on saanut maakuntakierroksellaan vastata lukuisia kertoja kysymykseen siitä, onko tulevilla 18:lla maakunnalla todellista itsehallintoa. Esimerkiksi Lapin maakuntajohtaja Mika Riipi näki uhkakuvan, että "luomme uudelleen lääninhallitukset, joilla on nukkevaltuustot."
– Kyllä se on ihan todellista itsehallintoa. Tässä on tärkeä asia tämä suora kansanvaali ja muut osallistumismahdollisuudet, mitä ihmisille maakuntien asioihin tulee, kuten neuvoa-antava kansanäänestys ja aloiteoikeus, Vehviläinen korostaa.
Ensimmäiset maakuntavaalit käydään presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen yhteydessä tammikuussa 2018, mutta ministerin mukaan pelkät vaalit eivät riitä vaan asukkaiden aktiivisempaa osallistumista tarvitaan.
Mitä rahoitukseen tulee, se tulee ainakin alkuvaiheessa suoraan valtion kassasta. Maakuntien suoraa verotusoikeutta selvitetään useiden vuosien ajan ja päätöksen verotusoikeudesta tekee seuraava hallitus, jos tekee. Vehviläinen itse kannattaa maakuntien oikeutta kantaa veroja. Toisaalta hän puolustaa, että valtion kuukausittainen könttäsummakin antaa maakuntavaltuustolle laajat valtuudet päättää sen käytöstä.
Korkeintaan sadan euron muutos asukasta kohden
Rovaniemellä ministeriä hiillostettiin myös hallituksen suunnitelmasta siirtää osa voimalaitosten maksamista kiinteistöveroista verotulojen tasaukseen ja siis muiden kuntien hyödyksi. Lapissa Kemijoki-yhtiö maksaa kiinteistöveroina parikymmentä miljoonaa euroa vuodessa eri kunnille.
– Voimalaitospaikkakunnilla oleva korkeampi kiinteistövero, se osuus jää hyödyttämään paikkakuntia. Ei siis ole tarkoitus imuroida kaikkea. Mutta se, että voimalaitospaikkakunnat jätettäisiin kokonaan kiinteistöverouudistuksen ulkopuolelle, sellaista vaihtoehtoa ei ole ollut hallituksen keskusteluissa, Vehviläinen toteaa.
Kuntien valtionosuusjärjestelmän uudistuksen vaikutus kunnan talouteen ei saa olla suurempi kuin sata euroa asukasta kohden. Viime hallituskaudella kaatuneessa sote-esityksessä muutos olisi voinut olla jopa 400 euroa suuntaan tai toiseen.