Ulkoministeri Timo Soini (ps.) kertoo Lännen Medialle kannattavansa kahdenvälistä sopimusta puolustusyhteistyöstä Suomen ja Yhdysvaltain välillä. Soini kertoi asiasta Parkanossa, jossa perussuomalaisten ministeriryhmä on kaksipäiväisessä kesäkokouksessa.

– Toivottavasti saamme neuvoteltua Yhdysvaltain kanssa hyvän sopimuksen, Soini totesi.

– USA on maailman ainoa supervalta, ja on Suomen intressi, että niistä suhteista pidetään hyvää huolta.

Soinin mielestä sopimus olisi myös luonteva jatko laajentaa puolustusyhteistyötä. Suomella on Soinin mukaan "hyvät järjestelyt menossa Ruotsin kanssa". Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) allekirjoitti jo kahdenvälisen sopimuksen myös Britannian kanssa.