Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps.) jättää tehtävänsä henkilökohtaisista syistä. Uudeksi sosiaali- ja terveysministeriksi nousee Pirkko Mattila (ps.). Mattila ottaa tehtävän vastaan ensi viikolla.
Mattila on toisen kauden kansanedustaja. Koulutukseltaan hän on filosofian maisteri, anestesiasairaanhoitaja ja opettaja. Hän on toiminut kansanedustajana vuodesta 2011.
Pirkko Mattila on myös Muhoksen kunnanvaltuuston jäsen. Hän on toiminut valtuuston varapuheenjohtajana ja teknisen lautakunnan jäsenenä. Mattila on syntynyt Yli-Iissä.
Suomen Uutiset -nettijulkaisun mukaan Hanna Mäntylä jatkaa edelleen Perussuomalaiset-puolueen toisena varapuheenjohtajana sekä eduskunnassa perussuomalaisten eduskuntaryhmän jäsenenä.