Suurin oppositiopuolue SDP otti kesäkokouksiin pienimuotoisen varaslähdön jo viime viikolla, kun puolueen johto ja eduskuntaryhmän työvaliokunta kokoontuivat Pohjois-Karjalan maisemiin Joensuuhun. Tällä viikolla muutkin pääsevät vauhtiin ja eri puolueiden edustajia nähdään melkeinpä joka puolella maata.

Heti maanantaina kokoomuksen ministerit suuntaavat ensin Jyväskylään ja tiistaiksi edelleen Tampereelle.

Länsirannikko nyt suosituin

Viikon puolivälissä keskustan ministerit ja demarien koko eduskuntaryhmän voi bongata Raumalta, joskaan ei toki sentään yhtä aikaa.

Vihreät löytää viikolla Kalajoelta ja perussuomalaisten ministerit loppuviikosta Pirkanmaalta.

Isoilla puolueilla kaksikin kokousta

Varsinkin suuremmilla puolueilla on tapana kokoontua ensin pienemmällä porukalla ja koko eduskuntaryhmän voimin vähän myöhemmin. Ensi viikolla keskustaryhmä löytyy Oulusta ja kokoomuslaiset Turusta. Perussuomalaisten koko ryhmä on koolla vasta kuun lopulla Satakunnassa.

Edustajat puhuvat työstä

Varsinkin kansanedustajat muistuttavat mielellään, että äänestäjien tapaaminen on työtä siinä missä eduskunnan salityöskentelykin ja kesäkokouksissa siihen on hyvä tilaisuus. Yhtä tärkeää lienee kuitenkin myös kesäkuulumisten vaihtaminen. Valtiovarainministeriön budjettiruljanssi tuottaa taas kokouksiin tarpeelllisen määrä poliittista purtavaa.

Media seuraa kokouksia tiiviisti

Kesäkokokusten syntyhistoriasta ei ole tarkkoja tietoja, mutta vakiintuneen käytännön mukaan media seuraa kokouksia tiiviisti. Seuraavan parin viikon aikana on siis luvassa monia raportteja kokouspaikoilta tai ehkä vieläkin todennäköisemmin kokoussalien lähettyvillä olevilta toreilta.

Paikallisten kunnanisien tehvehdykset kuuluvat niin ikään asiaan, tarjoavathan kokouskaupungit usein kaupungintalonsa vieraiden käyttöön.

Kokousten jälkeen paluu eduskuntaan

Yksi asia on yleensä varmaa, kesäkokouksissa poliittiset toimijat näyttävät yleensä varsin hyväntuulisilta. Tosin hallituspuolueiden luontaisetuihin kuuluvat omien saavutusten kehumisen lisäksi opposition moitteet.

Parin viikon kokoustelun jälkeen onkin sitten jo vuorossa odotettu paluu eduskuntaan.