Entinen lapsiasianvaltuutettu Maria Kaisa Aula (kesk.) ei aio pyrkiä Kelan pääjohtajaksi. Nykyisin Väestöliiton hallituksen puheenjohtajana toimiva Aula tiedotti asiasta sosiaalisen median välityksellä. Helsingin Sanomat kertoi viime viikolla, että Maria Kaisa Aulan valinta Kelan uudeksi pääjohtajaksi olisi käytännössä lähes varma.

Syynä kieltäytymiseen on se, että Kelan pääjohtaja valitaan osin poliittisin perustein. Aulan mukaan poliittisin mandaatein valituista johtajista eduskunnan hallinnassa olevissa yhteisöissä, kuten Kelassa, tulisi luopua.

– Puolueiden tulisi yhteisesti sitoutua koko johtajiston valintojen uudistamiseen. Suora poliittinen vaikuttaminen ja "omistajaohjaus" olisi keskitettävä KELA:n hallitukseen ja valtuutettuihin, Aula kirjoittaa.

Aulan mukaan niin sanotut jäsenkirjaperusteiset johtajavalinnat "haittaavat myös politiikan ja poliitikkojen mainetta kansalaisten silmissä".

Aula kertoo päätökseensä vaikuttaneen myös sen, että hän joutuisi työssään Kelan pääjohtajana asumaan viikot erossa Keski-Suomessa Viitasaarella asuvasta perheestään.

Kelan pääjohtajaksi on perinteisesti valittu keskustalainen. Pääjohtajana toimii tällä hetkellä Liisa Hyssälä, mutta hän on jäämässä eläkkeelle vuodenvaihteessa.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Keskisuomalainen.