Mitro Repo on erotettu Helsingin ortodoksisen seurakunnan papin toimesta. Seurakunta erotti Revon muun muassa sopimattomaan käytökseen vedoten. Erottamisesta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Seurakuntaneuvosto päätti erottamisesta heinäkuun lopulla ylimääräisessä kokouksessaan. Revon irtisanominen oli ainoa asia kokouksen asialistalla. Erottamista esitti kirkkoherra Markku Salminen. Tähän oli saatu suostumus hiippakunnan piispalta metropoiiitta Ambrosiukselta.

Mitro Revon erottamiseen oli kaksi perustetta:

– Sopimattomaan käytökseen ja toistuviin työntekoon liittyvien ongelmien takia luottamus häneen on mennyt. Tästä syystä työsuhdetta ei ole mahdollista jatkaa, Salminen kommentoi.

Hän sanoo, että irtisanomispäätöksessään yksimielinen neuvosto on linjannut, ettei aio käydä läpi yksittäisiä tapahtumia. Eroaloite on tullut seurakuntalaisilta ja työyhteisön sisältä.

Salminen kertoo Ylelle, että potkut eivät tulleet Mitrolle yllätyksenä, sillä asioita on käyty hänen kanssaan läpi jo aiemmin.

– Tietysti jokaiselle ihmiselle potkut ovat shokki. Se on ymmärrettävää, että sillä hetkellä tuntuu yllättävältä.

Eroilmoituksen jälkeen Mitro ei ole ollut kirkkoherraan missään yhteydessä eikä vastannut tämän lähettämiin sähköposteihin ja tekstiviesteihin.

– Hänellä on ollut varmaan ihan perustellut syyt olla vastaamatta ja lähteä sitten julkisuuden kautta viemään tätä eteenpäin.

Revon työvelvoite päättyy heti. Palkkaa hän saa tammikuun 2017 loppuun.

Mitro Repo nousi suuren yleisön tietoisuuteen värikkäänä mediapersoonana vieraillessaan mm. Uutisvuoto-ohjelmassa. Pastorina toiminut Repo valittiin Euroopan parlamenttiin vuonna 2009 sitoutumattomana ehdokkaana SDP:n listalta. Hän putosi europarlamentista kevään 2014 vaaleissa.

Vuonna 2011 Repo sai A-studion meppikyselyssä arvostelua sopimattomasta käytöksestä naisia kohtaan. Repo kiisti syytökset, eivätkä ne johtaneet toimenpiteisiin.