Pariskunta majoittui puolenpäivän aikaan riolaiseen hotelliin.
- Seuraamme tietysti tiivisti yleisurheilua, kun se alkaa. Ainoastaan viimeinen kilpailupäivä jää väliin, sillä lähdemme lauantaina 20.8. takaisin Eurooppaan, kertoo hymyilevä Arto Bryggare Yle Urheilulle hotellin aulassa.
Matkat Riossa lentokentältä vievät tovin, sillä liikenne on kaaoksessa ja ruuhkia on myös tieosuuksilla, jotka on varattu olympialaisten kisavieraiden kuljetuksille.
- Aikamoinen matka kentältä hotellille, kuittasi naureskeleva Bryggare.
Arto Bryggare ja Heike Drechsler ovat seurustelleet jo tovin aikaa, ja molemmat haluavat pitää suhteestaan matalaa profiilia.
Heike Drechsler ja Arto Bryggare ovat entisiä huipputason yleisurheilijoita. 51-vuotias Drechsler on viisinkertainen olympiamitalisti, joista kaksi kultaista ja yksi hopea on pituushypystä. Hän oli pronssilla Soulin olympikisoissa 100 metrin ja 200 metrin pikapyrähdyksillä. Drechsler syntyi DDR:ssä ja ehti edustaa myöhemmin myös Saksan liittotasavaltaa.
58-vuotias Arto Bryggare oli aikanaan pika-aituri, hän oli mm. pronssilla vuoden 1984 olympiakisoissa Los Angelesissa.