Naishiihdon puolalaistähti Justyna Kowalczyk antoi norjalaisille täyslaidallisen puolalaisen Gazeta Wyborcza -lehden kolumnissaan, jota siteerattiin Norjan (NRK) ja Ruotsin (SVT) yleisradioyhtiössä. Kowalczykia kummastutti tapa, jolla Martin Johnsrud Sundbyn dopingkäryä käsiteltiin.
Norjan hiihtoliitto tiedotti heinäkuun lopussa, että Sundbyn saaneen kahden kuukauden kilpailukiellon Ventoline-nimisen astmalääkkeen väärinkäytöstä. Käryn jälkeen norjalaislehti VG teki tutkimuksen, jonka mukaan 61 norjalaisesta maastohiihdon olympiamitalisteista 42 on käyttänyt astmalääkitystä vuoden 1992 jälkeen.
– Kysymys kuuluu, mitä norjalaisessa ilmassa on, kun vahvat ja nuoret ihmiset sairastuvat vakavasti, Kowalczyk täräytti maanantaina ilmestyneessä kolumnissaan.
33-vuotias Kowalczyk on saanut vihat niskaansa, kun hän on ennenkin kritisoinut kilpakumppaneitaan.
– Kaiken tämän päälle Marit Björgen on myöntänyt, ettei olisi koskaan noussut maailman parhaaksi ilman astmalääkkeen käyttöä. Kaikki ovat suuttuneet minulle uudelleen ja uudelleen, kun olen esittänyt asiani avoimesti ja toistuvasti, viisi olympiamitalia uransa aikana voittanut puolalainen sivalsi.
Norjan hiihtoliitto, antidopingtoimisto sekä Kansainvälinen hiihtoliitto eivät olisi rankaisseet Sundbytä, mutta WADA teki asiasta valituksen Urheilun kansainväliseen vetoomustuomioistuimeen ja Sundby sai kilpailukieltonsa tätä kautta. Norjalaiset ovat kuitenkin asettuneet tähtensä tueksi, ja esimerkiksi Norjan hiihtoliitto NSF otti syyt kärystä niskoilleen, koska Sundby oli käyttänyt astmalääkettä joukkueen lääkärin ohjeistamana. NSF aikookin maksaa menetetyt palkintorahat takaisin Sundbylle.
Urheilijat ovat kaksinkertaisen maailmanmestarin mukaan eriarvoisissa asemissa.
– Kuvitelkaa minut Sundbyn asemaan, kun taistelin Björgeniä vastaan Tour de Skin voitosta. Mikä helvetti siitä olisikaan tullut, jos kropastani olisi löytynyt samaa ainetta kuin Sundbyllä.
Lähes kymmenkertaisen määrän astmalääkettä otteneen Sundbyn tapaus pysyi salassa puolitoista vuotta. Norjan hiihtoliitto, antidopingtoimisto sekä Kansainvälinen hiihtoliitto eivät olisi rankaisseet Sundbytä, mutta WADA teki asiasta valituksen Urheilun kansainväliseen vetoomustuomioistuimeen ja Sundby sai kilpailukieltonsa tätä kautta.
– Hämmästyttävää, että saimme tietää tästä vasta nyt, vaikka hän otti isoja annoksi, Kowalczyk äimisteli.