SDP:n kannatus oli Ylen kesäkuun kannatusmittauksessa 18,2 prosenttia. Puolueen kannatus on mennyt alamäkeä huhtikuusta lähtien. Jopa SDP:n pää-äänenkannattajassa Demokraatissa arvioidaan, että Rinteelllä on syksyllä näytön paikka. Rinteen mielestä kannatuksen lasku ei vaikuta hänen asemaansa.

– En usko, että se uhkaa sitä millään tavalla. Uskon, että SDP:n kannatus on merkittävästi korkeampi, kun mennään eduskuntavaaleihin ja kuntavaaleihin. Olemme nousseet viisi prosenttia viime kesän kannatuksesta. Enemmän katselen sitä, että tulee hoidettua asioita, Rinne sanoo.

Milloin aiotte ilmoittaa, oletteko käytettävissä SDP:n puheenjohtajaksi?

– Loppusyksystä tai alkutalvesta kerron, mikä on oma kantani. On hienoa aina, kun SDP:n puheenjohtajuudesta ollaan kiinnostuneita. Toivon, että helmikuun puoluekokouksessa käydään keskustelua siitä, millä tavalla puoluetta uudistetaan ja miten SDP saa Suomen uuteen nousuun.

Presidenttiehdokas haussa

SDP:n presidenttiehdokas on vielä haussa. Ehdokkuudesta ovat kieltäytyneet sekä puheenjohtaja Rinne itse, että kansanedustaja, entinen puhemies Eero Heinäluoma.

Rinne ja Heinäluoma ovat ilmoittaneet kannattavansa tehtävään puolueen entistä puheenjohtajaa, kansanedustaja Jutta Urpilaista, joka on tällä hetkellä vanhempainvapaalla. Rinteen mukaan puolueessa on muitakin kiinnostuneita ehdokkaita.

– Annan heidän rauhassa miettiä asiaa. Alun perin ajattelin, että olisi hienoa, että presidenttiehdokas saataisiin nimitettyä puoluekokouksessa.

Yli 50-vuotiaiden työttömyys hirvittää

Antti Rinne moittii kovin sanoin nykymenoa. Pitkäaikaistyöttömyys pahenee ja yli 50-vuotiaista on tullut työmarkkinoiden ongelmajätettä. SDP kertoo omat keinonsa nuorisotyöttömyyden ja pitkäaikaistyöttömyyden nujertamiseksi hallituksen budjettiriihen yhteydessä.

– Nykytilanne on hirvittävää ihmistyövoiman ja inhimillisten resurssien hukkaan heittämistä: siihen me haluamme muutosta. Työkykyisen ja työhaluisen ihmisen on saatava töitä. Talouskasvu auttaa siihen pitkällä aikavälillä, mutta muutokseen tarvitaan myös työvoimapolitiikkaa.

Sote ajateltava uusiksi

Rinne veikkaa syksystä poliittisesti vaikeaa. Yksi hankalimmista kysymyksistä on sosiaali- ja terveydenhoitoalan uudistus. Keskustan ajama maakuntamalli kauhistuttaa Rinnettä.

Hän ei innostu myöskään kokoomuksen raha seuraa potilasta -mallista, jos se tarkoittaa sitä, että yritykset korjaavat potin. SDP haluaa, että terveys- ja sosiaalipalvelut tuottaa pääsääntöisesti julkinen sektori.

– Me haluamme, että veroeurot käytetään ihmisten palveluihin, eikä yritysten voittojen hankkimiseen.

Rinteen mielestä maakuntamallin sijaan pitäisi pohtia niin kutsuttua aluekuntamallia. Miten se eroaa maakuntamallista?

– Malli voidaan toteuttaa nykyisen kuntalain pohjalta. Ei tarvita uusia veroratkaisuja, vaan se voidaan maksaa kuntaveroista. Ei tarvita isoja muutoksia valtionosuusjärjestelmään. Henkilöstö voisi siirtyä turvallisesti työantajan palveluksesta toiseen.