Heinäkuu on yleensä kuntapolitiikassa hiljaista aikaa. Kokkolassa sen sijaan ovat tänä kesänä laineet lyöneet yli äyräiden sen jälkeen kun Kokkola-lehti uutisoi 13.7. kaupunkia vaivaavasta hallituskriisistä. Keskustelu johti lopulta siihen, että kaupunginhallituksen jäsenet lähettivät yhteisen kannanoton medialle, jossa he ilmoittivat, ettei Marlén Timonen (r.) nauti muiden hallitusten jäsenten luottamusta.

Hyvin poikkeuksellisessa kannanotossaan hallituksen jäsenet syyttävät Timosta yhteisten pelisääntöjen rikkomisesta. Viimeinen pisara tuntui olevan Timosen keväällä lähettämä sähköposti, jossa hänen sanotaan käyttäneen loukkaavaa kieltä hallituksen varajäsentä kohtaan.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Veikko Laitila (kesk.) viestitti Kokkola-lehden uutisen jälkeen hallituksen hyvästä päätöksentekokyvystä, todeten Timosta nimeämättä, ettei ota yksittäisen hallituksen jäsenen toimintaan kantaa.

Vain viikko tästä, niin Timosen toiminnan lyttäävä sähköposti lähti Laitilan koneelta tiedotusvälineille. Oliko medialle tarkoitettu viesti suunnattu todellisuudessa Kokkolan RKP:lle?

Kaupunginhallitus ei itse voi erottaa hankalana pitämäänsä jäsentä. Vaihtoehtoina ovat, että koko hallitus eroaa tai yksittäinen jäsen eroaa. Tätä Timonen ei aio sanojensa mukaan tehdä. Muu hallitus toivookin nyt, että Timosen puolue RKP tekee johtopäätöksensä ja painostaa hänet eropyyntöön. RKP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Mats Brandt sanoo ryhmän odottavan, mitä kaupunginhallitus päättää 1.elokuuta käsitellessään tilannetta.

Kaupunginhallitus taas ei halua jättää eropyyntöä, koska takeita seuraavan hallituksen koostumuksesta ei ole puolueiden nimittäessä jäsenensä. Tämä tie vaatisi myös aikaa ja luultavasti valtuuston ylimääräisiä kokouksia, jäsenten valinta voidaan viedä myös suhteellisen vaalin ratkaistavaksi. Ja aikaa Kokkolalla ei nyt ole. Kaupunginhallituksella on syksystä alkaen kädet täynnä ensi vuoden talousarvion kanssa eikä syyskuun alussa virkaan astuvaa uutta kaupunginjohtaja Stina Mattilaa haluta keskelle kriisipesäkettä.

Hallituksen hajottaminen ei ole muutenkaan houkuttelevaa, koska uudet kuntavaalit siintävät jo yhdeksän kuukauden päässä.

Taustalla myös perussuomalaisten keskinäiset riidat

Marlén Timonen on saanut tukea asiassa, valtakunnan politiikkaan nähden yllättävältä taholta, perussuomalaisilta. Tässä tapauksessa tuki ei ole kuitenkaan millään tavoin yllättävää kun katsotaan pinnan alle.

Jo keväällä muutamat kaupunginhallituksen jäsenet luonnehtivat yksityisissä keskusteluissa RKP:n Timosta sanoilla "perussuomalaisempi kuin perussuomalaiset itse". Hän on yhdessä Kokkolan perussuomalaisten valtuustoryhmän ja kunnallisjärjestön puheenjohtaja Irma Kemppaisen kanssa muun muassa puolustanut tiukasti kaupungin entistä työntekijää, jonka kohtelusta aluehallintovirasto on jättänyt tutkintapyynnön poliisille kaupunkia vastaan.

Timonen tunnetaan myös perussuomalaisiin liittyneen entisen henkilöstöpäällikkö Boris Nygårdin pitkäaikaisena yhteistyökumppanina jalkapalloseura GBK:n taustavoimista. Kaupunginhallitus puolestaan työnsi Nygårdin virastaan sivuraiteille ennen hänen eläköitymistään. Nyt Nygård toimii vahvana perussuomalaisissa taustavaikuttajana, joka tuntee pitkän kokemuksensa ansiosta hyvin kaupunkiorganisaation.

Irma Kemppainen ja puolueen edustaja kaupunginhallituksessa Alpo Ylitalo ovat avoimessa riidassa. Kaksikko on kiistellyt esimerkiksi näkyvästi Kokkolanseudun Perussuomalaiset -ryhmässä Facebookissa. Kyseessä on julkinen ryhmä. Viimeisen niitin kaksikon suhteisiin löi kaupunginjohtajan valinta keväällä, kun Ylitalo väitti Kemppaisen junailleen valintakokoukseen väärän varavaltuutetun.

Kemppainen on tukenut Facebookin keskusteluketjussa Timosta ja kyseenalaistanut kirjoituksissaan Ylitalon muiden hallituksen jäsenten kanssa allekirjoittaman epäluottamuslauseen Timoselle:

– Milläköhän mandaatilla Alpo Ylitalo on allekirjoittanut kyseisen kannanoton = mielipide on hänen yksityinen. EI VASTAA KOKKOLANSEUDUN PERUSUOMALAISTEN LINJAA !!!!

Myös edellisessä hallituksessa sukset menivät ristiin

Mikäli kaupunginhallitus hajoaisi, kaupunginhallituksessa luottamusta nauttivan Alpo Ylitalon jatko olisi hyvin epävarmaa, Veikko Laitila tuskin haluaa ottaa riskiä perussuomalaisten edustajan vaihtumisesta.

Edellisten kuntavaalien jälkeen Irma Kemppainen oli perussuomalaisten edustajana hallituksessa ensimmäiset kaksi vuotta, kunnes mandaatti vaihtui sovitusti Ylitalolle. Laitilan ja Kemppaisen välit ehtivät tulehtua kaksi vuotta sitten kun Kemppainen syytti Laitilan junailevan kaupungin urakoita työnantajalleen. Silloinkin keskustelussa vilahtelivat sanat: "hallituksen sisäiset pelisäännöt" , luottamus ja tutkintapyyntö.

Kokkola-lehden alkuperäistä uutista nykyisestä hallituskriisistä Kemppainen väittää Facebookissa Veikko Laitilan tilaamaksi kirjoitukseksi:

– Valitettavaa, että Perussuomalaiset Alpo Ylitaloon henkilöityneenä on masinoimassa tällaista yhteen luottamushenkilöön kohdistuvaa ajojahtia ja samalla haukkuu omia puoluekavereitaan lehdistön kautta pääkirjoitukseen piiloutuneena Kokkola lehti 20.7. Nimitetään Kokkolanseudun Perussuomalaisten aktiiveja perussuomalaisten pieneksi klikiksi tai klaaniksi, nämä sanonnat tuttuja muistakin median lausunnoista AYN sanomana. Nyt kepun keltaiseen lehdistöön piiloutuneena hyökkää omaa puoluetta vastaan, vuodattaa Kemppainen perussuomalaisten Facebook-ryhmässä.

Kaupunginhallitus yrittää siis purkaa tilannetta ylimääräisessä kokouksessaan 1.elokuuta. Helppoa se ei tule olemaan, tilanne on kiusallinen myös RKP:lle. Timonen on ollut pitkään puolueensa kärkihahmoja Kokkolassa, hän on ollut muun muassa puolueen kansanedustaja- ja eurovaaliehdokkaana.