– Tuosta pojasta saattaa vielä tulla jotakin, pohtii Urho Kekkonen ääneen, kun nuori Paavo Väyrynen on poistunut hänen työhuoneestaan Tamminiemestä.
Paavo Väyrysen käsikirjoittamassa näytelmässä käsitellään sotienjälkeistä ja etenkin 1970-luvun ja 1980-luvun alun poliittista historiaa. Näytelmän päähenkilöitä ovat Kekkosen lisäksi maaherra Martti Miettunen ja kansanedustaja Paavo Väyrynen. Väyrynen esittää Kekkosta, Janne Kaisanlahti Väyrystä.
– Onhan tämä herkullinen asetelma, joka varmasti kiehtoo sekä näyttelijöitä että katsojia, Väyrynen nauraa.
Kekkonen ja Väyrynen seinällä
Eduskunta-avustaja, Rovaniemen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Janne Kaisanlahti kertoo tarttuneensa rooliin Väyrysen pyynnöstä.
– Olen ollut historiasta kiinnostunut jo ennen kuin tulin politiikkaan ja lapsena oli niin Kekkosen kuin Väyrysenkin kuva seinällä. Siinä mielessä tämä saattaa olla ihan oikea rooli, vaikka näyttelijänä en ole ollut kuin pentuna koulun joulujuhlissa, Kaisanlahti kertoo.
Asetelma on sikäli erikoinen, että ohjaajana on sama ihminen, jota Kaisanlahti näytelmässä esittää. Rooliin onkin tullut ensikäden ohjeistusta.
– Hänellä on muun muassa tapana puhua käsillään, se ei ole minun tapani. Olen aina sanonut että älä huido, ei Väyrynen tuolla tavalla tehnyt, Väyrynen nauraa.
Hän itse kertoo valmistautuneensa Kekkosen vaativaan rooliin muun muassa katsomalla vanhoja arkistomateriaaleja, mutta alkuperäistä hahmoa on mahdotonta jäljitellä.
– Kyllä se äärimmäisen vaikeaa on, koska Kekkonen oli persoonana voimakas ja ainutlaatuinen. Ei voi yrittääkään matkia häntä tai esiintyä hänenä, vaan täytyy luottaa katsojan mielikuvitukseen.
Lisää penkkejä kysynnän myötä
Perjantaina ensi-iltaan tulevaa Urho ja hänen kisällinsä -kesäteatterinäytelmää odotetaan innolla.
– Kiinnostus on ollut niin suurta, että olemme lisänneet katsomopaikkoja 350 paikkaan, kertoo Pohjanranta Oy:n toimitusjohtaja Mikko Lampela.
Väyrynen on kirjoittanut näytelmiä ennenkin. Esimerkiksi vuonna 2014 Keminmaassa esitettiin hänen kirjoittamansa Kahden Kemin patriarkka -näytelmä. Urho ja hänen kisällinsä -näytelmässä omakohtaisten kokemusten käsittely on ollut mielenkiintoinen kokemus.
– Onhan se nostanut monenlaisia tuntemuksia. Asiathan näyttävät nyt jälkikäteen toisenlaisilta kuin silloin.