Kokoomuksen viime torstaina julkistetun työ- ja yrittäjyyspaketin valmisteluun osallistui eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kalle Jokisen mukaan neljä tai viisi kansanedustajaa. Julkaisu on kuitenkin merkitty eduskuntaryhmän vaakunalla, ja pamfletti on Jokisen allekirjoittama.
– Tätä pamflettia, tätä keskustelunavausta ei ole käsitelty kokoomuksen eduskuntaryhmässä. Sen on valmistellut joukko kokoomuksen kansanedustajia, jotka toimivat työ- ja tasa-arvovaliokunnissa sekä talousvaliokunnassa, ja se on tullut keskustelunavauksena siltä ryhmältä, Jokinen sanoo.
Seurauksena moni kokoomuksen kansanedustajista, kuten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Raassina, sai kuulla paketista sen julkistamishetkellä.
Raassina kertoo yllättyneensä ja järkyttyneensä paketin sisältämästä ehdotuksesta puuttua sunnuntailisien lakisääteisyyteen. Sisältö, valmistelutapa ja ajoitus suututtivat muitakin kansanedustajia.
Kalle Jokisen mukaan kritiikki on oikeutettua. Ehdotuksen läpikäyminen etukäteen eduskuntaryhmässä olisi voinut vaikuttaa joihinkin sen nyt hiertämään jääneisiin muotoiluihin.
– Ehdottomasti olisi pitänyt [kokoontua], mutta ajankohta oli semmoinen, ettei ryhmä ole ollut koolla SuomiAreenan alla ennen kuin tämä julkistettiin. On ihan oikeutettua että tätä asiaa arvioidaan, Jokinen sanoo.
Jokinen korostaa, ettei kokoomus aja sunnuntailisien poistoa vaan kyse on sunnuntailisien muuttamisesta lakisääteisestä sopimuksilla päätettäviksi.
Ehdotuksen tiedotteen allekirjoittanut kansanedustaja Juhana Vartiainen on esittänyt sunnuntailisien poistoa ravintola-alalla, minkä taas lakisääteisyyden poisto mahdollistaisi.
Jokisen mukaan kokoomus ei ole koskemassa turvallisuus- ja terveydenhoitoalalla toimivien sunnuntaipalkkaan.
– Sunnuntailisä nousi esiin nimenomaan ravintola-alan näkökulmasta. Nyt keskustelu on laajentunut kaikkiin sunnuntailisiin. llman muuta on selvää kun puhutaan yhteiskunnan elintärkeistä toiminnoista, silloin haittakorvaukset pitää olla, Jokinen sanoo.